Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Näin valiokunta äänesti: Keskusta pitää kiinni pakkoruotsista

26.02.2015 |13:28

Eduskunnan sivistysvaliokunta esittää ruotsin kielen vapaaehtoisuutta vaativan kansalaisaloitteen hylkäämistä. Vain perussuomalaiset äänestivät esitystä vastaan.

Perussuomalaiset Ritva ”Kike” Elomaa, Kimmo Kivelä ja Mika Niikko vaativat vastalauseessaan kansalaisaloitteen hyväksymistä. Kolmikko esitti, että eduskunta kehottaa hallitusta ryhtymään kansalaisaloitteen mukaisiin toimenpiteisiin uudistuksen toteuttamiseksi.

Keskustan kansanedustajat Inkeri Kerola, Tuomo Puumala ja Simo Rungren ehdottivat yhtenä rintamana kansalaisaloitteen hylkäämistä.

Hylkäämistä kannattivat keskustan kansanedustajien lisäksi myös kansanedustajat Raija Vahasalo (kok.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Jukka Gustafsson (sd.), Leena Harkimo (kok.), Silvia Modig (vas.), Ville Niinistö (vihr.), Mikaela Nylander (r.), Tuula Peltonen (sd.) ja Pauliina Viitamies (sd.). Tyhjää äänestivät Pauli Kiuru (kok.) ja Sanna Lauslahti (kok.).

Sivistysvaliokunnan esitys menee eduskunnan äänestettäväksi.

Kuvassa eduskunnan sivistysvaliokunnan Mikaela Nylander (r.), Tuula Peltonen (sd.), Kike Elomaa (ps.), Tuomo Puumala (kesk.) ja Pauli Kiuru (kok.) valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää