

PS ARKISTO
Nettipoliisi Taponen teki rikosilmoituksen kansalaisaktivistista: Poliisin toiminta meni sekoiluksi jo alkumetreillä – ”Miten ihmeessä voidaan suhmuroida tällä tavalla?”
Kansalaisaktivisti, journalisti ja bloggaaja Anter Yasa on ajautunut kummalliseen tilanteeseen helsinkiläisen ylikomisario Jari Taposen hänestä tekemän kunnianloukkausrikosilmoituksen vuoksi. Yasalle ilmoitettiin jo, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta – mutta sitten tapauksen tutkinnanjohtaja vaihtui.
Ylikomisario Jari Taposen kansalaisaktivisti Anter Yasasta tekemä rikosilmoitus juontaa juurensa Yasan vanhaan blogikirjoitukseen, jossa hän esitti kritiikkiä Taposen toimintatapoja ja retoriikkaa kohtaan. Yasa on kritisoinut erityisesti Taposen myötämielisiä lausuntoja islamista, islamismista, terrorismista ja jihadismista.
Sosiaalisessa mediassa vahvaa läsnäoloa osoittava Taponen on aiemmin myös blokannut Yasan, eli estänyt häntä seuraamasta Taposen Twitter-tiliä, jossa Taponen julkaisee myös viranomaistiedotteita.
Ensin ei ollut syytä epäillä rikosta…
Rikosilmoituksen johdosta tutkinnanjohtaja ilmoitti ensin sähköpostitse Yasalle valmistelevansa päätöstä, jonka mukaan rikosilmoitukseen liittyen asiassa ei toimiteta esitutkintaa, koska rikosta ei ole syytä epäillä.
Myöhemmin samainen tutkinnanjohtaja lähettikin Yasalle uuden viestin, jossa kerrottiin, että rikosilmoitukseen liittyen asiassa on vaihdettu tutkinnanjohtaja. Uudessa viestissä Yasalle vihjataan, että häneen kohdistuva esitutkinta olisikin edelleen mahdollinen.
– Pidän tällaista menettelyä outona ja ehkä jopa laittomana. Näyttää siltä, että tutkinnanjohtajaa vaihdellaan poliisin sisällä, kunnes joku näkee aiheen epäillä rikosta, Yasa ihmettelee.
Oliko tarkoitus hiljentää kirjoittelu?
Yasa katsoo, että Taposen rikosilmoituksen tarkoituksena oli lähinnä hiljentää Yasan kirjoittelu. Yasa on tunnettu kansalaisjournalisti, kirjoittaja sekä itsekin tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja. Hän muun muassa puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja on maallistuneiden maahanmuuttajien järjestön perustaja.
Kun Yasa sai ensimmäisen kerran tietää, ettei hänestä tehdyn rikosilmoituksen perusteella suoriteta esitutkintaa, Yasa teki oman rikosilmoituksen Taposesta. Rikosilmoituksessaan Yasa vaati poliisia tutkimaan Taposen menettelyä viranomaisena.
– Katson, että Taposen tosiasiallisena tarkoituksena on ollut estää minun toimintaani sekä rajoittaa sananvapauttani kritisoida viranomaisia.
Poliisi veti sanansa takaisin
Parin päivän kuluttua rikosilmoituksen jättämisestä Yasa sai valtakunnansyyttäjältä vastauksen, jossa kerrottiin, ettei hänen Taposesta tekemänsä rikosilmoitus johda tutkintaan.
Seuraavana päivänä Yasa sai tietää, että häneen kohdistuvan rikosilmoituksen johdosta tutkinnanjohtaja olikin vaihtunut, ja ettei poliisi voisi toimittaa valmistelemaansa päätöstä, jonka mukaan esitutkintaa ei suoriteta.
– Poliisi näin veti omat sanansa takaisin. Lähetin vastauksen, jossa totesin, että tällä tavalla poliisi omalla toiminnallaan romuttaa luottamusta poliisiin. Pitäisihän minun voida luottaa siihen, mitä poliisi sanoo? En saanut enää kunnon vastausta, Yasa ihmettelee.
Yasa nostaa esille luottamuksensuojan periaatteen, jonka mukaan kansalaisen on voitava luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen, päätösten lainmukaisuuteen ja siihen, ettei päätöksiin tehdä jälkikäteen yllättäviä muutoksia.
– Tässä on mielestäni rikottu luottamuksensuojaani.
Missä oikein mennään?
Yasa katsoo Taposen alun perinkin toimineen epäasiallisesti muun muassa estäessään Yasalta Twitter-tilinsä seuraamisen. Rikosilmoituksen tekemisen varsinainen syy oli kuitenkin Taposen aiemmin Yasasta tekemä rikosilmoitus, jonka Yasa katsoo aiheettomaksi – jo siitäkin syystä, että poliisi ehti ilmoittaa hänelle, ettei esitutkintaa suoriteta.
Yasa sanoo olevansa tapauksen käänteistä ja poliisivirkamiesten vaihtumisesta ihmeissään. Hän suhtautuu kuitenkin tilanteeseen rauhallisesti.
– Odotellaan nyt, kuuluuko uudelta tutkinnanjohtajalta mitään, eli missä oikein mennään ja tuleeko sieltä se päätös, että minusta tehty rikosilmoitus ei johda tutkintaan – kuten minulle on jo aikaisemmin kerrottu.
Yasa muistuttaa, että hän on itse pakolaistaustainen henkilö
– Taponen on esiintynyt julkisuudessa hyvin suvaitsevana ja liberaalina henkilönä. Miksi ihmeessä hän käyttää aikaansa itse tehtailemiinsa rikosilmoituksiin ja miten ihmeessä poliisi voi suhmuroida tällä tavalla?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttaja luottamuksensuoja rikosilmoitus esitutkinta kunnianloukkaus Jari Taponen Anter Yasa Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylikomisario Taponen Twitterissä: Viharikosten tutkinta kärkisijoilla

Kenttäpoliisit ovat huolissaan poliisin julkikuvasta – vihapuhepoliisit nakertavat luottamusta poliisin puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen

Somehuhujen jäljillä: Kyllä, poliisi lakkautti vihapuheen tutkintaryhmän – mutta mikään ei muuttunut

Ylikomisario Taponen mummola-vertauksestaan: en tarkoittanut kunniakontrollia enkä väkivaltaa

Halla-aho Turtiaisen tapauksesta: ”Ehdotamme, että ylikomisario Taponen kokoaa itsensä, vetää rikosilmoituksensa pois ja käy käsiksi tehtäviin, joilla oikeasti on suomalaisten kannalta merkitystä”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






