Ylikomisario Taponen mummola-vertauksestaan: en tarkoittanut kunniakontrollia enkä väkivaltaa

22.08.2019 |18:51

Kunniväkivaltaa ja suomalaisten lasten katomista käsitellyssä Ilta-Sanomien artikkelissa ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista sanoi: “Suurin osa lapsista lähetetään vanhempiensa synnyinmaahan, jotta nämä tuntisivat oman kulttuurinsa. Vähän samalla tavalla, kuin suomalaiset ovat lähettäneet lapsiaan kesälomaksi ”mummolaan maalle”. Suomen Uutiset jututti Taposta – mitä ihmettä hän tuolla tarkoitti?

Ylikomisarion kommentti aiheutti hämmennystä somessa ja moni kansalainen pöyristyi vertauksesta.

Aiheeseen ottivat Facebook-päivityksissään kantaa myös perussuomalaisten kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen.

– Mistä lähtien lasten silpomiset, pakkoavioliitot ja keskiaikaisen barbaarisen kulttuurin opetus on ollut kuin mummolassa käynti? Kuinka sekaisin voi ihminen olla tällaisella vertauksella? Ei ole ihme ettei näihin lasten oikeuksien räikeisiin polkemisiin puututa jos asenne on yleisestikin tuo, “kulttuurisensitiivisyys”, kommentoi Rantanen 19.8. Facebook-seinällään.

Vastaavasti Ronkainen kysyi 19.8. Facebook-päivityksessään:

– Kuinka pihalla voi ylikomisario Jari Taponen ollakaan? Ilmeisesti häntä ei ole kesäksi lähetetty mummolaan kulttuuria oppimaan. Ainakaan meidän mummolassa ei opetettu pakko-avioliittoja tai sukupuolielinten silpomisia ja sieltä myös palattiin kesän jälkeen kotiin ja koulun penkille.

Suomen Uutiset kysyi Jari Taposelta:

Kantasuomalaisten mummolassa ovat voimassat suomalaiset lait ja lastensuojelun palvelut ovat käytössä. Toisin kuin maissa, joihin lapsia viedään (esimerkiksi Somalia, Irak). Kun on yleisesti tiedossa, että lasta voi uhata kohdemaassa törkeä pahoinpitely, seksuaalinen väkivalta (pakkoavioliitto) tai “katoaminen”, rinnastus suomalaiseen mummolaan tuntuu jo ihmisoikeudellisista syistä vaikeasti ymmärrettävältä. Miten suomalaisen mummolan voi rinnastaa tähän?

– Mummola-vertauksella tarkoitin sitä, että monesti perheiden lähtömaihin matkustamisessa on kyse muusta, kuin kunniaväkivallasta. Matkustaminen voi siis liittyä esimerkiksi sukujuuriin tutustumiseen tapaamalla lähtömaihin jääneitä sukulaisia. Mummola-vertauksella en tarkoittanut kunniakontrollia enkä väkivaltaa.

Kulttuurimatkojen mummolat sijaitsevat maissa, joihin pääsääntöisesti ei ole turvallista matkustaa

Lisäkysymys Taposelle:

Maissa, joissa tapahtuu tyttöjen sukuelinten silpomista ja joissa tyttöjä pakotetaan avioliittoon on ovat pääsääntöisesti luokiteltu maiksi joihin matkustamista suomalaisille ei suositella tai sitä tulisi ainakin välttää. Voiko lapsi mielestäsi matkustaa maahan, johon ei suositella matkustamista?

– Lähtökohtaisesti suosittelen noudattamaan ulkoministeriön matkustusturvallisuuteen liittyviä ohjeita. Lastensuojelu on oikea taho kommentoimaan niitä tapauksia, joissa ilmenee vaara lapsen lähettämisestä maihin, joihin ulkoministeriö ei suosittele matkustamista.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää