

Niinistö: Median roolia ei voi sivuuttaa
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) puuttui kesäkokouksessa pitämänsä puheen aluksi puolueen ja median suhteeseen.
– Median roolia neljäntenä valtionmahtina ei voi sivuuttaa. Perussuomalaiset on mediassa kiistatta tarkemman huomion kohteena. Tämä johtuu siitä, että puolueemme on uusi ja se on onnistunut järkyttämään vanhoja valtarakenteita. Tosiasia on myös se, että harva toimittaja ajattelee samalla tavalla kuin perussuomalaiset, Niinistö aloitti.
– Jotkut asiat – sanottakoon tämäkin asia suoraan – edustajiemme töppäilyt – ovat saaneet merkitykseensä nähden kohtuuttoman paljon huomiota, Niinistö jatkoi.
– Menemättä yksityiskohtiin uskon ja toivon, että tilanne tulee tasaantumaan jatkossa, Niinistö toivoi.
Niinistö muistutti, että perussuomalaiset ovat tulleet politiikkaan jäädäkseen. Se on niin median kuin poliittisten kilpakumppanienkin hyväksyttävä.
”Vain menestymällä vaaleissa, ja olemalla kohtuullisessa määrin valmis kompromisseihin voi olla päättämässä isänmaan asioista.”
– Toivon, että median murroksesta huolimatta myös politiikan toimittajilla olisi mahdollisuus myös tehdä perusteellista taustoittavaa journalismia klikkausjournalismin sijaan, Niinistö toivoi.
Velka on keskeinen huolenaihe
Niinistö kävi läpi keskeiset ajankohtaiset kysymykset: velka on keskeinen huolenaiheemme. Työttömyys ja talouden jatkuva epätasapaino pakottaa hallituksen ankariin leikkauksiin eli rakenteellisiin uudistuksiin. Tavoite on saada Suomen talous uuteen kuriin ja talous kasvuun.
– Kipeitä leikkauksia on luvassa. Valtion velka ylittää 100 miljardia. Erityisen huolestuttavaa on valtionvelan kasvutahti, sillä se on lähes kaksinkertaistunut seitsemän vuoden aikana, Niinistö muistutti.
Tämä ei ole kuitenkaan suurin huoli, vaan se piilee tulevaisuuden kehityksessä: kuinka pääsemme mukaan maailmantalouden kasvuun. D-vitamiinia eli devalvaatiota ei enää ole. Sen vuoksi yhteiskuntasopimuksen kaatuminen oli erityisen ikävä asia, mutta ”emme saa jäädä tuleen makaamaan”. Tärkeää on, että hallitus, etujärjestöt ja kansalaiset puhaltavat yhteen hiileen.
Kreikka oli katkera pala
Niinistö muisteli, kuinka Kreikan paketti tuli perin ikävästi syliin heti hallituksen alkutaipaleella.
– Kreikan tukeminen oli perussuomalaisille katkeraa kalkkia. Mutta hyviä vaihtoehtoja ei ollut enää jäljellä. Meidän ansiostamme hallitus veti neuvotteluissa tiukinta mahdollista linjaa. Tämän poliittiset vastustajamme unohtavat tarkoituksella, Niinistö muistutti.
Jos perussuomalaiset olisivat äänestäneet suuressa valiokunnassa Kreikan tukipaketin nurin, olisi maassa hallituskriisi. Tuloksena olisi voinut olla punavihreiden voimien pääsy hallitukseen. Sitä me emme tahdo, Niinistö muistutti.
– On hyvä muistaa, että hallitusvastuuta ei anneta ilmaiseksi, vaan se otetaan. Vain menestymällä vaaleissa, ja olemalla kohtuullisessa määrin valmis kompromisseihin voi olla päättämässä isänmaan asioista, Niinistö muistutti.
Myönteisiä vaikutuksia
Hallitusohjelmassa on paljon perussuomalaisten läpi saamia asioita: budjettiin tulee esimerkiksi takuueläkkeen nosto, omaishoitajien aseman parantaminen, toimeentulotuen indeksi ja työtulovähennyksen nosto.
Puolustusministerinä Niinistö pääsee korjaamaan edellisen hallituksen suuria erehdyksiä. Puolustusvoimilta karsittiin noin 10 prosenttia, mikä pysäytti etenkin maavoimien kehittämisen. Nyt puutteita korjataan.
– Perussuomalaisten puolustuspoliittinen linja on ollut johdonmukainen ja oikea. Sillä on kansan tuki takanaan.
Nyt voidaan paikata kaikkein pahimpia puutteita etenkin maavoimista, mutta nytkin päästään vain osaan tavoitteista.
Säästöjen huumassa armeijan kokoonpanoa pienennettiin 350 000:sta 230 000:een. Se on pienin taso, jolla koko maata pystytään puolustamaan ja se onnistuu vain, kun joukkojen liikkuvuus, varustus ja koulutus taataan.
Niinistö ei pidä mahdottomana sitäkään, että varuskuntia jopa lisättäisiin nykyisestään. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa lehdistölle.
– Varuskuntien ”lahtilista” ei olisi toteutunut nykyisessä Ukrainan tilanteessa, Niinistö uskoo ja painotti varuskuntien merkitystä maanpuolustustahdolle, jäähän nyt Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala ilman varuskuntaa. Myös ikäluokat ovat kasvamaan päin, vaikka palveluskunnosta voikin keskustella: petipaikoista voi tulla pulaakin, Niinistö muistutti.
Hän kertoi, että hallitus selvittää jatkossa, voisiko uusia varuskuntia perustaa jatkossa uudelleen. Tämä ei ole kuitenkaan tämän syksyn eikä vuoden asia. Jos varuskuntia perustetaan, se on 2020-luvun asia.
Kertausharjoitukset on sentään palautettu nyt vuoden 2010 tasolle. Myös meri- ja ilmavoimien uudistukset on aloitettu. Ilmavoimien konetyypin valinta jää kuitenkin seuraavalle hallitukselle.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttaja joutuu jatkossa itse maksamaan opiskelustaan lukiossa ja ammattikoulussa
Kolmansista maista tuleville ammattikoulussa tai lukiossa opiskeleville henkilöille on tulossa lukuvuosimaksut. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Antikainen: Äänioikeus vain Suomen kansalaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, jossa hän esittää äänioikeuden rajaamista kunta- ja aluevaaleissa vain Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaisille.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Purra syyttää keskustaa törkeästä maalittamisesta ja tappouhkauksista: ”Hävetkää”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syyttää keskustaa kansanedustajien maalittamisesta ja kertoo, että raju häirintä ulottuu myös perheenjäseniin. Hän painottaa, että tappouhkaukset ja pelottelukuvasto vaarantavat demokratian, ja vaatii keskustan paikallistoimijoita lopettamaan ylilyönnit.

Totuus on tekijän silmissä – Yle tulkitsee maailmaa sellaisena kuin toimittaja haluaisi sen olevan
Uutisia tuottavat ja välittävät (ainakin toistaiseksi) ihmiset ja maailman tapahtumat ovat siten aina tavalla tai toisella suodattuneita. Luontevaa kuitenkin olisi, jos verorahoilla jyvitetty uutistoiminta pyrkisi ponnekkaan aidosti monipuoliseen, eri näkökantoja esiin tuovaan raportointiin. Maailma muuttuu ja toivottavasti Yle sen mukana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.
Uusimmat

Perussuomalaiset: Keskusta ei luota suomalaisiin työntekijöihin

Koskela: Ilman velkajarrua hyvinvointivaltiolta putoaa pohja

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa

Junnila: Maahanmuuttajilla tehdylle koulubisnekselle kurmutusta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää