
Oleskelulupaa ei saa enää humanitaarisen suojelun perusteella
Eduskunta päätti keskiviikkona, ettei humanitaarisen suojelun perusteella ole enää mahdollista hakea oleskelulupaa.
Humanitaarista suojelua koskevan oleskeluluvan edellytyksistä ei säädetty Euroopan unionin lainsäädännössä tai pakolaissopimuksessa, vaan taustalla oli Suomen oma kansallinen ratkaisu.
Kansainvälistä suojelua hakeneelle on aiemmin voitu myöntää oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella ulkomaalaislain nojalla, jos edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole ollut. Tällöin on edellytetty, että hakija ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä vallitsevien levottomuuksien, huonon ihmisoikeus- tai turvallisuustilanteen, huonon humanitaarisen tilanteen tai vastaavien olosuhteiden vuoksi.
Mtv3:n mukaan vuonna 2015 Suomessa myönnettiin 119 oleskelulupaa humanitaarisen suojelun perusteella. Tämä tarkoitti noin seitsemän prosenttia kaikista myönnetyistä luvista. Humanitaarisen suojelun perusteella myönnettiin eniten oleskelulupia somalialaisille.
Muutoksen tavoitteena oli saada Suomen lainsäädäntö paremmin vastaamaan Euroopan unionin lainsäädäntöä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Humanitaarisen suojelun perusteella annettavasta oleskeluluvasta ollaan luopumassa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.

Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.

Garden-hankkeelle ei valtion rahaa – ministeri Lulu Ranne varoitti jo aiemmin tyyriistä hankehurmoksesta: ”Kaverit pelaavat keskenään”
Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti maanantaina, että hallitus ei edistä enää Garden Helsingin valtiontukea. Hallitus aikoo myöhemmin laatia selvityksen, jonka tavoitteena on, että valtiontuen hakemiselle määritellään menettelytavat ja kriteerit. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on jo pitkään vaatinut Suomea hillitsemään hankehurmosta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











