Opetus-ja kulttuuriministeriö ilmoitti hylänneensä PS-Nuorten lähettämän oikaisupyynnön

25.10.2019 |17:03

Perussuomalaisten Nuorten kannanotot, linja ja toiminta pohjautuvat järjestön periaateohjelmaan, joka on hyväksytty vuonna 2015.

OKM:n ongelmiksi nostamat ja päätökseen vaikuttaneet asiat pohjautuvat näihin kantoihin ja lisäksi joihinkin vuonna 2018 julkaistuihin kannanottoihin.

– Ministeriön päätöksen takana on siis linjauksia ja kannanottoja, jotka ovat olleet olemassa jo ennen päätöstä vuoden 2019 valtionavustuksen myöntämisestä, PS-Nuoret huomauttavat tiedotteessaan.

Oikeudessa tavataan

Perussuomalaiset Nuoret katsoo, että mainitut seikat horjuttavat jo ennestään hataralla pohjalla ollutta päätöstä entisestään ja että OKM:n toiminta muistuttaa vahvasti poliittista syrjintää.

– PS-Nuoret ei anna tässä asiassa yhtään periksi, vaan lähtee vaatimaan järjestöltä vääryydellä vietyä rahoitusta takaisin oikeusteitse.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
10.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi