

LEHTIKUVA
PS-Nuoret: Ei palata pakkoruotsiin – ”Ruotsiahan ei nykymenolla puhuta kohta edes Ruotsissa”
Tänään julkistetusta hallitusohjelmasta löytyy kirjaus, joka tarkoittaa ruotsin kielen paluuta pakolliseksi aineeksi ylioppilastutkinnossa.
– Vaaleissa puolueet lupasivat koulutuksen kunnianpalautusta, mutta tämä päätös päinvastoin heikentää Suomen kansainvälisyyttä merkittävästi ja on askel menneisyyteen. Pakkoruotsi ei kuulu ylioppilaskirjoituksiin, vaan historiankirjoihin osoituksena aikaisempien päättäjiemme typeryydestä. Suurin osa suomalaisista nuorista ei tarvitse ruotsin kieltä koskaan, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.
– Ruotsin ylioppilaskokeen pakollisuudesta luopuminen vuonna 2005 oli merkittävä edistysaskel, eikä siihen pidä enää kajota. Opiskelijat kaipaavat vähemmän pakkoa ja enemmän valinnanvapautta.
Suomesta virallisesti yksikielinen
Perussuomalaiset Nuoret on ajanut kielivapautta Suomeen jo vuosia.
– Haluamme tehdä Suomesta virallisesti yksikielisen. Ruotsin kieli olisi jatkossa vähemmistökieli ja näin turvattaisiin ruotsia äidinkielenään puhuvien ihmisten palveluiden saatavuus. Pakkoruotsin palauttamista
ylioppilastutkintoon perustellaan näennäisellä tasa-arvolla ja paremmalla pääsyllä erinäisiin virkoihin, mutta yksinkertaisempaa ja suomenkielisten nuorten asemaa parantavaa olisi poistaa näiden virkojen
yleinen ruotsin kielen osaamisvaatimus kokonaan, Kinnunen toteaa.
– Suomalaiset nuoret tarvitsevat yhä enemmän monipuolista kielitaitoa ja pakolliseen ruotsin kielen opiskeluun kulutettu aika on pois paljon hyödyllisempien kielten opiskelusta. Ruotsiahan ei nykymenolla puhuta kohta edes Ruotsissa, huomauttaa PS-Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Ilmari Rostila: Joustamattomuus vesittämässä kielikokeilun – ”Vaikenemisen kulttuuri pakkoruotsin ympäriltä on murrettava”

Eerola: PS vastustaa pakkoruotsia, ei ruotsinkielisiä suomalaisia

Perussuomalaiset esittelivät koulutuspoliittisen ohjelmansa: Kännykät pois tunneilta, opetusryhmiä pienemmiksi, oppilaille koulurauha

Rostila: Miksi vihastuttaa suomalaisia ja poistaa ruotsin valinnaisuus yo-kirjoituksista?

Perussuomalaiset Nuoret aikoo taistella valtionavustuksestaan

Mitä ihmettä? Sitra pyysi PS-Nuorten puheenjohtajan paneelikeskusteluun – perui yllättäen kutsun viime tingassa

Suomalaisuuden Liitto: Lisärahoitusta mieluummin monipuolisten ja vapaiden kieliopintojen tukemiseen
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Opetusministerin mielestä maahanmuutto ei ole syy huonoille Pisa-tuloksille – Koponen on eri mieltä: ”Haitallinen maahanmuutto heikentää oppimistuloksia”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää tuoreita Pisa-tuloksia vakavana muistutuksena siitä, että Suomen on jatkettava peruskoulun suunnan korjaamista ja uskallettava puhua myös maahanmuuton vaikutuksista koulutukseen.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Purra Pisa-tuloksista: Ymmärretäänkö jo, mitä on tehty väärin – digiusko, inkluusio ja vaatimusten puute söivät osaamisen
Uusimmat oppimistuloksia mittaavien Pisa-kokeiden tulokset osoittavat, että Suomen osaaminen heikkeni jälleen kaikilla keskeisillä osa-alueilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa, että suunta on käännettävissä, mutta toimia tarvitaan paljon lisää jo nyt tehtyjen päälle.
Uusimmat

Purra: Sopeutukset jatkuvat vuosia – ”Säästöjä pitää tehdä”

Simo Grönroos: ”Koko pakolaisjärjestelmä on vinksallaan”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











