

LEHTIKUVA
Packalén: Ministeri Haatainen ei vastannut kirjalliseen kysymykseen – ”Jos kansanedustajien keinoja valvoa hallitusta väheksytään, mitä jää enää jäljelle?”
Kansanedustaja Tom Packalén halusi kirjallisella kysymyksellään (29.4.2020) selvyyden siihen, miksi vakiintuneita luotettavia toimijoita ei saanut käyttää suojamaskikaupoissa, vaikka heillä olisi ollut paras kyky toimittaa kunnollisia tarvikkeita luotettavasti ja edullisilla hinnoilla.
Vastausta ainoaankaan esitettyyn kysymykseen ei työministeri Tuula Haataiselta heltynyt.
– Koska Huoltovarmuuskeskuksella on ollut koko ajan mahdollisuus käyttää valmiita luotettavia verkostoja sekä vahvaa kotimaista osaamista, olisi ollut ensisijaisen tärkeää selvittää miksi näitä ei käytetty ja kuka tällaisia käskyjä tai ohjeistuksia on antanut, Packalén toteaa.
Keino valvoa ministerin toimia
Kirjallisesta kysymyksestä säädetään eduskunnan työjärjestyksessä. Sen mukaan kansanedustajat voivat esittää ministerille kirjallisia kysymyksiä. Kirjallinen kysymys on kansanedustajan osoittama kirjallinen selvityspyyntö ministerille tämän toimialaan kuuluvasta asiasta. Ministerin tulee vastata kysymykseen kirjallisesti 21 päivän kuluessa.
– On täysin kestämätöntä, ettei ministeri vaivaudu vastaamaan hänelle esitettyihin kysymyksiin.
Se, että vastaa ohi ei herätä ministerin toiminnassa luottamusta. Kirjallinen kysymys on nimenomaan kansanedustajan keino pyytää lisätietoa hallituksen tai ministerin toimista ja valvoa ministerin toimien laillisuutta, Packalén painottaa.
– Jos kansanedustajien keinoja valvoa hallitusta väheksytään, mitä jää enää jäljelle? Eduskunnan tehtävänä on valvoa hallituksen ja hallinnon toimintaa sekä poliittisesti että oikeudellisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Packalén huoltovarmuuskeskusjupakasta: ”Tietojeni mukaan tavaraa on ollut vakiintuneilta toimittajilta saatavilla” – tavara on ollut aitoa ja hinnaltaan vain murto-osa nyt maksetusta

Packalén: Kuka käski olla käyttämättä luotettavia hankintakanavia suojamaskikaupoissa?

Halla-aho: ”Löytyisiköhän Afrikasta joku prinsessa tai presidentin leski, joka myisi meille ennakkomaksua vastaan ensiluokkaisia kasvosuojia?”

Tuula Haatainen ilmoitti Huoltovarmuuskeskuksen johtajan erosta, muttei vielä omastaan

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Rantanen suojamaskifarssista: ”Miten toimimattomia suojaimia voidaan käyttää riskiryhmien hoidossa?”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









