Artikkeli kuva

Packalén: Voiko raiskauksessa olla kaksi uhria?

19.09.2019 |12:53

Poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalénin mielestä raiskausta ei tule määritellä uhrin puuttuvan suostumuksen kautta.

Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi – Suostumus2018 – kansalaisaloitetta käsiteltiin eilen eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa.

– Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että tekijän tulee tietää syyllistyvänsä rikokseen. Kysynkin, millä tavoin kansalaisaloitteen mukainen suostumus tulee ilmaista nimenomaisesti ennen sukupuoliyhteyden aloittamista? totesi perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén.

Kansalaisaloitteen mukaiseen suostumusmalliin siirtyminen merkitsisi, että raiskauksen tunnusmerkistöön otettaisiin nimenomainen maininta uhrin puuttuvasta suostumuksesta, ja samalla se nostettaisiin tunnusmerkistön lähtökohdaksi.

– Kun suostumuksen peruminen on mahdollista koska tahansa, miten tulee toimia tilanteessa, jossa molemmat muuttavat suostumustaan ilmaisematta sitä toiselle? Voiko raiskauksessa olla tällöin kaksi uhria? Packalén kysyi.

Packalén totesi, että ylivoimainen enemmistö raiskaustapauksista tapahtuu tuttujen kesken, ja vain noin kuudesosassa tapauksista tekijä ja uhri ovat toisilleen tuntemattomia.

Packalén ehdottaa eduskunnan keskusteltavaksi raiskauksen tunnusmerkistön täydentämistä siten, että kaikki suostumuksen vastaisesti toteutettavat sukupuoliyhteyden käsittävät teot tulevat siinä huomioiduksi suostumusmalliin siirtymisen sijaan. Puuttuvaa suostumusta ei ole tarve nostaa tunnusmerkistön lähtökohdaksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää