

WIKIPEDIA
Perussuomalaiset: Helsingin hiilivoimaloiden alasajo edesvastuutonta
Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiililaitosten sulkeminen keskellä energiakriisiä puhututti keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuustossa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Mari Rantanen korosti, että toimivia sähköntuottolaitoksia ei pidä turvallisuuden ja huoltovarmuuden nimissä sulkea.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra näkee, että Helsingin kaupungin energiapolitiikalla on merkitystä myös valtakunnan tasolla.
– Helsingin päättäjiltä on edesvastuutonta laittaa toimivia laitoksia säppiin kesken energiakriisin. Nyt on oltava valmiutta perua tehtyjä päätöksiä, sillä turvallisuus ja ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen menevät ilmastoideologian edellä, Purra ilmoittaa.
Käyttämättömissä voimalaitoksissa valtava energiapotentiaali
Perussuomalaiset ovat jo aiemmin vaatineet, että Helsingin voimaloiden lakkautuspäätösten perumisen lisäksi myös varavoimalaitoksia, kuten Fortumin Meri-Porin voimalaitos, on otettava toistaiseksi vakituiseen käyttöön. Suomessa poissa käytöstä olevilla seitsemällä voimalaitoksella on yhteensä 2 000 megawatin sähköteho, eli suurempi kuin Olkiluoto 3:lla.
– Kaiken tämän kapasiteetin tuominen markkinoille näkyisi varmasti sähkön hinnoissa. Jos varareserviä ja kaikkia mahdollisia tuotannon tapoja ei oteta nyt käyttöön, niin milloin sitten, Mari Rantanen kyseenalaistaa.
Voimalaitosten sulkemisen ei pitänyt vaikuttaa hintoihin
Perussuomalaisten ympäristö- ja energiapoliittisessa ohjelmassa varoitettiin jo vuoden 2019 tammikuussa, että kivihiilestä luopuminen luo nostopaineita sähkön ja kaukolämmön hinnalle. Tuolloin Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksia hallinnoiva energiayhtiö Helen toppuutteli, että hintojen nousua ei ole ennakoitavissa.
– Sähköpulasta uhkaa kärsiä jo koko Eurooppa. Jos Suomessa sähköntuotantoa järjenvastaisesti lasketaan, miten se ei voi olla nostamatta hintoja? Perussuomalaiset olivat koko ajan oikeassa, Rantanen tähdentää.
Energian saatavuus moraaliposeerauksen edelle
Hanasaaren hiilivoimala suljetaan lähes kaksi vuotta etuajassa ja Salmisaaren voimala jopa neljä vuotta etuajassa.
– Voimaloilla on vielä käyttöikää jäljellä. Niitä ei saa sulkea varsinkaan keskellä energiakriisiä. Energian saatavuus, huoltovarmuus, turvallisuusnäkökulmat ja hintojen kohtuullisuus painavat vaakakupissa enemmän kuin joidenkin puolueiden moraaliposeeraus, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastoideologia voimalaitokset sähkön hinnannousu energiakriisi Helen sähköpula kaupunginvaltuusto moraaliposeeraus sähköntuotanto Helsingin kaupunki Kivihiili Riikka Purra Mari Rantanen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Mitä Helen ja Helsinki aikovat tehdä energian hinnannousun hillitsemiseksi?

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimiin ja viestintään energiakriisissä: ”Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä maistuvan”

Perussuomalaiset tekee välikysymyksen: ”Olemme vaatineet vastauksia heinäkuusta asti – näitä ei edelleenkään tullut”

Ranne: Pohjola vajonnut Saksan energiasiirtomaaksi

Sähkön hinta hirvittää – onko valtionyhtiön monen sadan prosentin hinnannosto kohtuullista?

Professori sähkökriisistä: Poliitikot eivät osaa ottaa luonnonlakeja huomioon

Juuso esittää sähkön hinta-alueiden muodostamista – elinkeinoministeri käänsi kelkkansa ja tuli samoille linjoille
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.