

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Helenin vastattava kriisiin tarjoamalla sähköä helsinkiläisille kohtuulliseen hintaan
Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helen kertoi viikko sitten tekevänsä toistaiseksi voimassa oleviin sähkösopimuksiin 58 prosentin korotuksen lokakuun alusta. Hinnankorotus on jo kolmas tänä vuonna.
– Kun Helsingillä on oma energiayhtiö, sen ydintehtävän tulee olla tuottaa kohtuuhintaista energiaa kaupungin asukkaiden ja kaupungissa toimivien yritysten käyttöön. Jos energialasku nousee kohtuuttomaksi, yhä suurempi joukko helsinkiläisiä joutuu hakemaan sosiaalitukia ja yrityksiä menee nurin. Esimerkiksi Seinäjoella paikallinen sähköyhtiö tarjoaa sähköä yhtiön omistajakuntien asukkaille edullisempaan hintaan, joka on alle puolet Helenin korotetusta hinnasta, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Mari Rantanen kuvailee tilannetta.
Yhtään voimalaa ei pidä sulkea
Vaikka koko Suomea uhkaa sähköpula tulevana talvena, Helen tai kaupunki omistajana ei ole ottanut suunnitelmia Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitosten sulkemiseksi uuteen tarkasteluun. Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitosten sulkemisen myötä sähköntuotantokapasiteettia häviäisi liki 400 megawattia ja kaukolämpökapasiteettia yli 700 megawattia.
– Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra linjasi maanantaina, ettei Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloita saa sulkea, vaan kaikki voimalat on otettava käyttöön. Perussuomalaisten linja on selkeä: sen sijaan, että hirttäydytään muuta Eurooppaa nopeammin toteutettaviin, reaalimaailmaan soveltumattomiin ilmastotavoitteisiin, on otettava järki käteen.
– Yhtään voimalaa ei pidä sulkea sodan Ukrainassa jatkuessa. Sekä valtion että kaupungin on ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin energiantuotannon turvaamiseksi ja hintojen kohtuullistamiseksi. Kaupunkilaisten energialaskun kasvattaminen pilviin vihreän ideologian nimissä on kohtuutonta, kun inflaatio heikentää ostovoimaa kaikessa muussakin, Rantanen linjaa.
Kaupunginvaltuuston on toimittava
Helenin hallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr.) vastusti Helenin hinnanalennuksia Uuden Suomen haastattelussa keskiviikkona.
– Soininvaara perusteli, ettei sähköä voida myydä halvalla helsinkiläisille, koska se syrjisi ulkopaikkakuntalaisia. Energiaviraston ylijohtaja Simo Nurmi kuitenkin totesi, että sähkömarkkinalaki mahdollistaa alennetun hinnan oman kaupungin alueelle.
– Mikäli Helenin hallitus ei toimi, on kaupunginvaltuuston toimittava. Alennus helsinkiläisille asiakkaille on otettava käyttöön viipymättä ja jos Helen ei toimi, perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii asian ottamista kaupunginvaltuuston käsittelyyn, Rantanen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- voimalaitokset Simo Nurmi hinnan alennus sähköyhtiö ylikunnianhimoiset tavoitteet Helen sähkölasku sähköpula vihreä ideologia kaupunginvaltuusto hinnankorotukset Energiavirasto Energian hinta Osmo Soininvaara Riikka Purra Mari Rantanen ilmastopolitiikka perussuomalaiset Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sähkön hinta räjähtää käsiin – perussuomalaiset vaatii välittömiä toimia ja hallitusta hätäkokoukseen

Perussuomalaisten esitykset kelpaavat jo muuallakin Euroopassa, kun energian hinta nousee – Suomessa vielä nyrpistellään

Purra vaatii pikaisia toimenpiteitä: ”Edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme”

Perussuomalaiset vaatii turpeen takaisin osaksi energiapalettia – Purra: ”Energiapoliittiset ratkaisut täytyy tehdä järki ja kansallinen etu edellä”

Elomaa: Sähkön hinnannousu on romuttamassa monen suomalaisen talouden

Perussuomalaisille Suomen huoltovarmuus ja kansan hyvinvointi on ykkösasia: ”Ilmastotavoitteet on nyt laitettava jäihin”

Tavio: Valtion tuettava suoraan sähkölaskujen maksamista – jälkikäteen myönnettävä tuki ei auta heti

Perussuomalaiset: Mitä Helen ja Helsinki aikovat tehdä energian hinnannousun hillitsemiseksi?

Perussuomalaiset: Helsingin hiilivoimaloiden alasajo edesvastuutonta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













