Tagi: sähkölasku

Lehtikuva

Perussuomalaiset penäsi tänään eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta pikaisia keinoja sähkön hinnan alentamiseksi – tuntuvasti. Perussuomalaiset on koko vuoden aikana esittänyt erinäisiä keinoja sekä itse sähkön markkinahinnan alentamiseksi että eri tukikeinoja loppulaskun alentamiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sähkön hinta nousee ensi talvena monille yli kipurajojen. Kuten muuallakin Euroopassa, myös Suomessa odotellaan kauhulla, kun moninkertaisiksi kasvavat sähkölaskut alkavat ropista postiluukuista. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että vaikka perussuomalaisten esitykset eivät juuri ole saaneet vastakaikua, muualla Euroopassa ne pian jo kelpaavat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sami Ojanperä (46) on jo seitsemättä vuotta löysässä hirressä vakuutusyhtiön ja Kelan kanssa. Vakuutusyhtiö myönsi ammattitaudin. Myöhemmin yhtiö pienensi työkyvyn alenemaa alle 10 prosentin tason. Todistukset 16 lääkäriltä eivät painaneet mitään. Vakuutusyhtiö ja Kela tuntuvat tietävän Ojanperää hoitaneita erikoislääkäreitä paremmin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen hallituksen keskustalainen valtiovarainministeri ohjaa kansalaisia toimeentuloluukulle. Samaan aikaan ylivelkaantuneet EU-maat kuten Kreikka, Italia ja Espanja, jotka myös olivat EU-elvytyspaketin suurimpia edunsaajia, käyttävät miljardeja euroja omien kansalaistensa sähkö- ja lämmityslaskujen huojennuksiin.  Lue lisää >

Velkaisimmat EU-maat kuten Kreikka, Italia ja Espanja vastaanottivat EU:n tukipaketin nettosaajina eniten koronaelvytystä. Nyt nämä Etelä-Euroopan velkavaltiot ohjaavat miljardeja sähkö- ja lämmityslaskujen huojennuksiin, vaikka elvytyspaketin varoja ei kansanedustaja Ari Koposen mukaan saanut kohdentaa akuutteihin toimiin energian hintakriisiin vastaamiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Energian tämänhetkiset korkeat kuluttajahinnat ovat seurausta maailmanmarkkinatilanteesta, mutta suurelta osin myös Sanna Marinin (sd) hallituksen kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Siinä missä Ruotsin hallitus ilmoitti äskettäin ryhtyvänsä maksamaan sähkölaskuista korvauksia kuluttajille, Suomessa valtiovarainministeri neuvoo kansalaisia hakemaan toimeentulotukea.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Energian hinta on puhuttanut suomalaisia sähkön rajun hinnannousun seurauksena. Keskustaministerit Annika Saarikko ja Mika Lintilä ovat esittäneet sähkölaskujensa kanssa painiskeleville pienituloisille ratkaisuksi sosiaalitoimistoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää ministerien ehdotusta todellisuudesta täysin vieraantuneena.  Lue lisää >

huhtikuu 16, 202113:20

Tuulivoimaa – mutta kenen rahoilla?

LEHTIKUVA

Sähkölasku sisältää sähkön hinnan lisäksi sähkön siirtomaksun. Sähkön siirtohinnat ovat olleet kasvussa, ja kasvua on perusteltu maakaapeloinnin rakentamisella. Maakaapelit ovat vähemmän herkkiä sähkön jakeluhäiriöille. Tämä ei kuitenkaan ole ainut peruste sähköverkkojen investointitarpeille.  Lue lisää >