Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset lakivaliokunnassa: Aito avioliitto -aloite käsitellään kunniallisesti

15.02.2017 |13:25

Perussuomalaiset saivat tahtonsa läpi lakivaliokunnassa. Perinteistä avioliittoa puoltava kansalaisaloite viedään täysistuntoon äänestykseen juuri niin kuin kuuluukin. Kansalaisaloitteen hyväksymisen puolelle asettuivat valiokunnassa vain perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat.

Adoptiolapsen asema huolettaa

Perussuomalaiset ovat erityisen huolissaan adoptiolapsien asemasta uuden avioliittolain astuessa voimaan. Perussuomalaiset olisivat halunneet lakiin kirjauksen, jonka perusteella adoptoitavan lapsen biologiset vanhemmat voisivat halutessaan ilmoittaa, toivovatko lapsen adoptiota perinteiseen äidin ja isän käsittävään perheeseen.

– Lapsella on isä ja äiti. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Me olemme lainsäätäjinä vastuussa siitä, minkälaisiin ympäristöihin ohjaamme biologisen perheensä menettäneet adoptiolapset. Perjantain äänestyksessä nähdään, kuinka paljon lapsen etu painaa maamme päättäjien vaakakupissa, sanoo vastalauseen ensimmäinen allekirjoittaja Mika Niikko.

Aito avioliitto -aloitteesta on tarkoitus keskustella täysistunnossa torstaina. Äänestys on näillä näkymin perjantaina.

Kirkkoa painostetaan vihkimisissä?

Perussuomalaiset olisivat halunneet mietintöön myös kirjauksen kirkkojen lain turvaamasta oikeudesta päättää vihkimiskäytännöistään.

– Pelkäämme, että uuden lain myötä kirkkoa aletaan painostaa luopumaan perinteisestä avioliittokäsityksestään. Julkisuudessa vellova keskustelu unohtaa sen tosiasian, että kirkoilla on oikeus määrätä vihkimiskäytännöistään riippumatta nyt tehtävistä lakimuutoksista. Avioliittoon liittyvä lainsäädäntö Suomessa tunnustaa kirkkojen autonomian. Tästä olisimme halunneet muistuttaa myös valiokunnan mietinnössä. Se ei sopinut sukupuolineutraalia avioliittoa kannattaville edustajille, ihmettelee lakivaliokunnan jäsen Laura Huhtasaari.

Lakivaliokunta sai aloitteeseen liittyen lausunnon perustuslakivaliokunnalta viime perjantaina.

– Totesimme, että perinteinen avioliittokäsitys ei riko ihmisoikeuksia eikä perustuslakia, alleviivaa perustuslakivaliokunnan jäsen, lakivaliokunnan varajäsen Leena Meri.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
7.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa

03.02.2026 |10:18

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää