

PS ARKISTO
Perussuomalaiset: Ministeri Rydman on käyttänyt perustuslaillisia oikeuksiaan itsensä puolustamiseen
Valtioneuvosto on vastannut tänään opposition välikysymykseen ministeri Wille Rydmanin asemasta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron esitti kansanedustaja Jenna Simula. Simulan mukaan keskustelun ytimessä on kysymys oikeusvaltiosta ja sananvapaudesta – arvoista, jotka ovat keskeisiä demokraattisessa yhteiskunnassamme.
Jenna Simula näkee journalismin merkittävän roolin vallan vahtikoirana ja tiedonvälittäjänä.
– Tämä on tärkeää, mutta on myös tunnustettava, että sen mukana tulee vastuullisuus ja velvollisuus tarkistaa tietojen paikkansapitävyys, erityisesti silloin, kun kyseessä ovat vakavat syytökset yksilöä kohtaan.
– Ministeri Rydman on joutunut tilanteeseen, jossa häntä on syytetty erinäisistä teoista, ja nämä syytökset ovat levinneet laajalle median kautta. Nyt on esitetty väitteitä, että hän olisi mustamaalannut yksityishenkilöitä ja mediaa.
Jokaisella on sananvapaus
Simula korostaa puheessaan sananvapauden merkitystä.
– Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Jokaisella, niin tavallisella henkilöllä kuin ministerilläkin, on oikeus puolustautua syytöksiä vastaan. Tämä on oleellinen osa oikeusvaltiota. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Se on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista ja olennaista oikeusvaltion toimivuuden kannalta.
– Ministeri Rydmanin oikeus puolustaa itseään ja kyseenalaistaa häntä vastaan esitettyjä väitteitä on siis perustuslaillinen oikeus.
– Tämä ei ole merkki ministerin arvovallan ja näkyvyyden hyväksikäytöstä taikka poliittisen valta-aseman väärinkäytöstä – vaan siitä, että hän käyttää hänelle kuuluvaa oikeutta suojata omaa mainettaan ja kunniaansa.
Syyttömyysolettama on oikeusvaltion keskeinen periaate
Simulan mukaan on välttämätöntä, että säilytämme yhteiskunnassamme oikeudenmukaisuuden periaatteet.
– Ministeri Rydmanin toiminta on ollut myös avoimen oikeusprosessin alainen, eikä tämän johdosta ole asiassa ollut aihetta epäillä Rydmania rikoksesta. Oikeusvaltiossa syyttömyysolettama on keskeinen periaate. On kohtuutonta tuomita henkilöä pelkkien syytösten perusteella ilman oikeudellista näyttöä.
Rydman on hoitanut salkkuaan kiitettävästi
Simula painottaa, että ministeri Rydmanin asema hallituksessa perustuu luottamukseen.
– Ministeri Rydman on hoitanut ministerin salkkuansa kiitettävästi ja hänen takanaan on perussuomalaisten luottamus.
– Ministeri Rydman on osoittanut poikkeuksellista johtajuutta ja sitoutumista tehtävässään. Ministeri Rydmanin vahva talousosaaminen ja strateginen ajattelu ovat olleet avainasemassa Suomen talouspolitiikan kehittämisessä. Ministeri Rydman on ottanut esimerkiksi tärkeäksi prioriteetikseen panostukset itäisen Suomen elinvoiman lisäämiseksi.
– Rydmanin toiminta elinkeinoministerinä kansainvälisesti ei ole myöskään jäänyt huomaamatta. Hänen kyvykkyytensä luoda ja vahvistaa tärkeitä kauppasuhteita on ratkaisevaa Suomen taloudellisten etujen edistämisessä ulkomailla. Kansainvälisesti ministeri Rydmania arvostetaan luotettavana ja ammattitaitoisena neuvottelijana. Hänen toimintansa on edistänyt Suomen mainetta luotettavana kauppakumppanina ja innovatiivisena taloutena. Rydmanin kyky rakentaa luottamusta on keskeinen tekijä Suomen kansainvälisessä menestyksessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rydman: Päätöksiä talouden sopeutuksesta lykättiin Suomessa liian pitkään – ”Edellinen punavihreä hallitus ylenkatsoi talousennusteita”

Teemu Keskisarjan kolumni: Painokelvoton Rydman-sepustus pöytälaatikostani

Wille Rydman: Itsestään selvää, että kaikki sitoutuneet perustuslailliseen yhdenvertaisuuteen

Purra: Ripittäytymiselle ei enempää tarvetta, hallitus valmistelee tiedonantoa yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta, hallitusohjelmaan ei ole tulossa muutoksia

Väitti oppositio mitä tahansa – tosiasiassa maanantaina äänestetään Orpon hallituksen jatkosta

Ministeri Rydman sai eduskunnan luottamuksen
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
















