

PS ARKISTO
Teemu Keskisarjan kolumni: Painokelvoton Rydman-sepustus pöytälaatikostani
Ennen persu-uraani kyhäsin 20 vuodessa lukemattomia lehtijuttuja. Tiedän julkaisukynnysten korkeuden taikka mataluuden. Eräät lempiaiheeni olivat räävittömiä, joten pitäisi tuntea sananvapauden rajat ja sensuuri, mutta eivät ne käytännössä vastaani tulleet.
Kukaan ei sensuroinut sepustuksiani Yleisradiossa eikä kaupallisissa konserneissa ja erilaisten poppoiden pikkulehdyköissä. Tietenkin joku joskus vaihtoi otsikon ja lyhensi kappaleen tai lisäsi omiaan, mutta eivät toimitukselliset rutiinit ole sensuuria.
Muistan vain yhden sellaisen yksintein torjunnan, että tätä emme julkaise. Se sattui Ilta-Sanomien vakikolumnistina kaksi vuotta sitten.
Kun näin jälkikäteen silmäilen, tekstini oli tahmea, liikaa paatosta. Yleisö ei menettänyt mitään, samapa tuo, kysyinköhän lehdestä edes hylsyn syytä. Takana tuskin oli Sensorien Salaliittoa. Iltis antoi yleensä täydet vapaudet ja päälliköt suhtautuivat suopeasti meikäläiseen, ei kovia tunteita.
Kyseinen täytebiisi ei kuulu levyilleni vaan pöytälaatikkoon. Kulkeutukoon kumminkin Suomen Uutisiin, journalismin historian höysteeksi. Painokelvottomin Teemu ikinä. Kas tämmöinen örähdys meni överiksi ajanhengen kova- ja yksiäänisessä kuorossa. Tekijä ei siis ole kansanedustaja vaan satunnainen skribentti.
TEEMU KESKISARJAN KOLUMNI, JOTA ILTA-SANOMAT EI JULKAISSUT 22. KESÄKUUTA 2022
”Häirintä” ja ”epäasiallinen käytös” ovat ylirikoksia, joissa mahdoton todistustaakka siirtyy syytetylle, kirjoittaa Teemu Keskisarja.
Parahin lukija, keski-ikäinen mies tai nainenkin, vannotko käsi sydämellä ja etumuksella, että Sinä et ole koskaan, ikipäivinä:
Ohjannut teiniä pöytään istumaan ”alaselästä koskemalla”.
Esittänyt lounaalla kysymyksiä, jotka jälkeenpäin olivat jonkun mielestä ”omituisia ja tungettelevia”.
Pikkujouluista poistuessasi halaillut ketään tarpeettoman monta kertaa.
Humalassa tai selvin päin aiheuttanut sanoillasi ja eleilläsi jollekulle painostavaa oloa.
Joutunut entisen puolisosi kanssa selkkauksiin, jotka mieluiten pitäisit omana tietonasi.
Vaihtelevissa tilanteissa pyrkinyt tai päätynyt ihmisten kanssa sukupuoliyhteyteen.
Koska en voi vannoa omaa synnittömyyttäni, en heitä Wille Rydmaniin ensimmäistä kiveä. Älä heitä sinäkään, syntinen lukija.
Kivitys saattaa 2020-luvun Suomessa osua jokaiseen henkilöön, joka sijaitsee otaksuttujen uhriensa yläpuolella ja on tiedotusvälineille ja somelle kiintoisa. Miituu lähti hyväksikäytöstä, alistamisesta ja väkivallasta; niitä vastaan kelpasi tietenkin kampanjoida oikeuden puolella. Mutta jälkilöylyt kihisevät nyt ”häirintää” ja ”epäasiallista käytöstä”, joiden tunnusmerkistö häilyy sekä yleisesti että yksityisesti.
Nimettömät ilmiantajat pääsevät ääneen, koska tabusta kauan ”vaiettiin”. Vuosikausien takaisten illanviettojen jatkoilla ei ole mitään vanhenemisaikaa. Epäillyn pitää itse osoittaa, että minä en jutellut säädyttömiä tai hiplannutkaan. Kun poliisi katsoo, että rikosta ei ole syytä epäillä eikä niin ollen tutkiakaan, sekin päätös piirtyy langettavan mediahuomion väritykseksi.
Rikoslain ulkopuolelle on syntynyt eräänlaisia ylirikoksia. Niihin eivät päde normaali syyttömyysoletus ja syyttäjän todistustaakka. Epäasiallinen häirikkö on aina syyllinen vähintään siihen mitä huhut luulevat kertoa. Uhrittomuuskaan ei merkitse mitään. Ylirikosten rangaistukset ovat ammatillisesti ja sosiaalisesti kymmenen kertaa kovempia kuin sakot ja ehdonalaiset.
Toimittajat tekevät duuniaan – sitä en lainkaan vastustele enkä moralisoi. Tapaus Rydman mietityttää minua muuten vain ajankuvana.
Jopa siinä skenaariossa, että Rydman lopulta osoittautuisi pedofiiliksi ja sarjaraiskariksi, pikainen nappituomio oli väärä. Se näytti inhan piirteen ilmapiirissä.
Kun epäilys tulee julki, miten reagoivat työtoverit, puoluepiiri ja vaikuttajaverkostot?
Kaiketi konsulttien neuvoilla kriisiviestivät, että tämmöinen on hirveää, kamalaa, epähyväksyttävää ja uuden esiselvityksen paikka. Pakko on puhdistaa saastainen synnintekijä riveistä. Kaikki varovat asettumasta väärälle puolelle taistelussa, jota ei voi voittaa. Ensimmäinen henkilökohtainen hätä on irrottautua tahrasta – muuten somettavat minuakin salailijaksi, suojelijaksi, mahdollistajaksi ja vähättelijäksi! Onkohan monikaan Kokoomuksesta, perimältään legalistisesta puolueesta, tokaissut yksikantaan, että syytön kunnes toisin todistetaan. Eipä silti, yhtä armottomia ovat muutkin politiikan, talouden ja kulttuurin instituutiot ylirikosten lynkkauskäytännössään.
TEEMU KESKISARJA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarjan kolumni: Viidakkomehut ja verovarat virtaavat Yleisradiossa

EU-parlamentti äänesti median vapaudesta: Minkään maan yleisradio ei voi olla puolueiden propagandakone

Helpottunut Päivi Räsänen: tuomio olisi avannut pään tuhansien julkaisujen kiellolle

Kun vuorovaikutuspäällikkö vaalivaikuttamaan lähti – Sami Koivisto leimasi Jani Mäkelän maalittajaksi yhden twiitin perusteella, tapaus johti Yle-toimitusjohtajan väliintuloon

Perussuomalaiset: Ministeri Rydman on käyttänyt perustuslaillisia oikeuksiaan itsensä puolustamiseen

Väitti oppositio mitä tahansa – tosiasiassa maanantaina äänestetään Orpon hallituksen jatkosta

Ministeri Rydman sai eduskunnan luottamuksen

Teemu Keskisarjan kolumni: Tämän takia Yle ei pienene penniäkään
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää