Perussuomalaiset Nuoret eroaa European Young Conservatives-järjestöstä

18.05.2017 |10:16

Perussuomalaisten Nuorten edustajisto on kokouksessaan päättänyt, että Perussuomalaiset Nuoret eroaa eurooppalaisesta kattojärjestöstään European Young Conservativesista (EYC).

Eron syynä eivät ole erimielisyydet itse järjestön ajamien asioiden suhteen, vaan turkkilaisen AKP-puolueen nuorisojärjestön kuuluminen järjestöön. Perussuomalaiset Nuoret näkee, ettei järjestö voi tehdä AKP-nuorten kanssa minkäänlaista yhteistyötä.

-Liityimme EYC:n vuonna 2014. Annoimme jo tällöin jäsenistöllemme lupauksen, että mikäli emme saa AKP-nuoria ulos järjestöstä, lähdemme itse. Pidämme kiinni tästä tiukasta linjasta. Emme voi kuulua järjestöön, jonka jäsenenä toimii eurooppalaisia arvoja vastaan toimiva Turkin uuden sulttaanin nuorisojärjestö, painottaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Kansainvälinen toiminta jatkuu

Perussuomalaiset Nuoret aloittaa eroprosessin EYC:sta välittömästi. Samalla järjestö alkaa kartoittaa uusia mahdollisuuksia eurooppalaisen yhteistyön saralla. Hyvät kansainväliset suhteet muiden kansallismielisten nuorisojärjestöjen kanssa ovat Perussuomalaisille Nuorille tärkeä asia.

– Meillä Perussuomalaisissa Nuorissa jäsenistön tahdon noudattaminen ei ole vain sanahelinää, jota toistellaan syyskokousten henkilövalintojen aikaan. On tullut aika lunastaa annettu lupaus – aktiiviset pyrkimyksemme erottaa AKP-nuoret järjestöstä eivät tuottaneet tulosta, joten ainoa suunta on ulos. Kansainvälinen toiminta ei kuitenkaan katoa minnekään, vaan se vain hakee uusia muotoja, toteaa edustajiston puheenjohtaja Juha Karjalainen.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää