

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Sisärajatarkastusten poisto Romanialta ja Bulgarialta vaarantaa suomalaisten turvallisuutta
Romania ja Bulgaria eivät tällä hetkellä sovella Schengenin säännöstöä täysimääräisesti, minkä vuoksi näiden maiden ja muiden unionin jäsenmaiden välisillä rajoilla on edelleen käytössä sisärajatarkastukset. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa hallituspuolueiden ja kokoomuksen annettua siunauksensa sisärajatarkastusten poistamiselle.
Oppositiosta ainoastaan perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jäivät vastustamaan tänään suuressa valiokunnassa rajatarkastusten poistoa.
Romanian ja Bulgarian korruption torjunta, oikeuslaitoksen kehitys sekä oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen yleisesti ja erityisesti sisäisen turvallisuuden näkökulmasta on ollut yleinen huolenaihe jo pitkään. Perussuomalaisten mielestä nämä huolenaiheet ovat edelleen ajankohtaisia.
Kansallista etua ei taaskaan huomioitu
Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden jälkeen romanialaisten ja bulgarialaisten tekemien rikosten määrä on Suomessa moninkertaistunut. Taustalla on lähes aina järjestäytynyt rikollisuus.
– On selvää, että sisärajatarkastusten poisto Romanian ja Bulgarian osalta tulee helpottamaan etenkin järjestäytyneiden rikollisryhmien toimintaa koko EU-alueella. Tämä tulisi lisäämään myös rikollisuutta Suomessa ja heikentämään näin Suomen ja suomalaisten turvallisuutta, toteavat perussuomalaisten suuren valiokunnan jäsenet Jani Mäkelä, Kike Elomaa, Lulu Ranne ja Olli Immonen.
– Sisärajatarkastusten poisto Romanian ja Bulgarian osalta ei olisi Suomen kansallisten etujen mukaista, jäsenet lisäävät.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Schengen-lainsäädäntö sisärajavalvonta rajatarkastukset järjestäytynyt rikollisuus Euroopan unioni Suuri valiokunta Bulgaria Kansallinen etu Jani Mäkelä Lulu Ranne Kike Elomaa Romania Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisärajavalvonnan päättyminen toisi kaaoksen Haaparanta-Tornio-rajanylitysliikenteeseen – Juuso: ”Terveysviranomaisten on mahdotonta selvitä tehtävästä ilman rajavartijoiden työpanosta”

Purralta toimenpidelista siirtolaisvyöryn ehkäisemiseksi: Rajat tukittava laittomilta tulijoilta ja kotouttamiseen varatut rahat käytettävä ulkorajavartiointiin

EU-virkamiehen arvion mukaan Geneven pakolaissopimuksesta luovutaan, jos se vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden sisärajoilla

Perussuomalaiset välikysymyksessään: ”Suomen on ajettava EU:n sisärajatarkastuksia ja hylättävä toisesta jäsenmaasta tulevien turvapaikkahakemukset”

Lihatiskit lukkoon, vahdit kassoille ja henkilöstö turvakoulutukseen – lähes puolet Ruotsin kaupoista kärsii rötöstelystä

Antikainen: Hallitus ja kokoomus haluavat kutsua Romanian ja Bulgarian rikolliset Suomeen
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














