Perussuomalaiset suurin miesten puolue

31.10.2013 |11:31

Ylen teettämä gallup kertoo, että miesten keskuudessa perussuomalaiset on suurin puolue 24,7 prosentin kannatuksella. Keskustan lukema on 23,5 %, kokoomuksen 16,8 % ja demareiden 15,2 %.

Perussuomalaisten kannatus jakaantuu tasaisesti eri ikäryhmiin, tasaisemmin kuin muiden isojen puolueiden kannatus.

Perussuomalaisten kannatusrakenteen ongelma on naiset. Kannatus on selvästi alempi kuin muilla isoilla puolueilla.

Olen usein miettinyt, miksi näin on. Yhtään ”pätevää” selitystä en ole keksinyt. Puolueemme näkyvillä paikoilla on päteviä naisia. Myös käytännön politiikassa otamme naiset huomioon siinä missä muutkin puolueet.

Ehkä ”selittävin” selitys on siinä, että olemme näkyvästi puolustaneet perusduunareita. Samaan aikaan demarit ovat keskittyneet kosiskelemaan toimihenkilönaisia.

Ylen gallupin suurin uutinen on kuitenkin kokoomuksen kannatuksen hiipuminen. Näin alhaalla se on ollut viimeksi lähes 10 vuotta sitten eli vuonna 2004. Silloin puolueen puheenjohtajaksi tuli Jyrki Katainen. Nyt on siis palattu lähtöruutuun.

Galluppeja voidaan lukea monella tapaa. Vertailukohta vaikuttaa lopputulemaan. Jos Ylen viimeistä galluppia verrataan vuoden takaiseen tilanteeseen, niin sekä perussuomalaisten että keskustan kannatus on noussut noin viisi prosenttiyksikköä.

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin

11.09.2025 |16:14
3.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

10.09.2025 |13:06
8.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää