

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset tyytyväisiä rintamalisän korotukseen: ”Teidän ansiostanne sain syntyä vapaaseen, itsenäiseen maahan”
Oma isoisäni oli vasta täyttänyt 18 vuotta, kun talvisota alkoi 30.11.1939. Isoisä värväytyi aseväkeen ja osallistui talvi- sekä jatkosotaan. Hän menehtyi vuonna 1993, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
– On asioita, joita ei pidä mitata rahassa. Sotaveteraanien hyvinvointi on yksi niistä. On kunnia-asia varmistaa ihmisarvoisen elämän puitteet viimeisille elossa oleville sotiemme veteraaneille, perussuomalaiset painottavat.
Sankareiden rivit harvenevat kiihtyvää tahtia
Heti sotien jälkeen sotaveteraaneja oli Suomessa noin 600 000. Tämän vuoden syyskuussa rintamalisän saajia oli vain 8 613 henkilöä, ja ulkomaille maksettavan rintamalisän saajia 76 henkilöä.
Suomen sotaveteraaniliiton mukaan veteraanien rivit harventuvat keskimäärin seitsemän henkilön verran joka ikinen päivä.
– Elämme siis viimeistä tilaisuutta maksaa kunniavelkaa sotiemme veteraaneille.
Rintamalisä 125 euroon
Eduskunnassa käsiteltiin lakialoitetta rintamasotilaseläkelain 9 §:n ja ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain 3 §:n muuttamisesta.
Aloitteen tarkoituksena on rintamalisän nosto 125 euroon kuukaudessa.
– Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että eduskuntaryhmät ovat isänmaallisessa hengessä löytäneet tässä asiassa yksimielisyyden, Ville Tavio sanoo.
– Muutos tuo kaivattua helpotusta vaikeisiin ja taloudellisesti niukkoihin vanhuudenpäiviin. Rintamalisä ei ole verotettavaa tuloa, eikä rintamalisä vaikuta muihin etuuksiin. Tämän uudistuksen rahoitus ei saa olla budjettikysymys, koska veteraaneja ei ole kovin kauaa enää keskuudessamme.
Kiitos veteraaneille
Tavio haluaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puolesta lausua kiitoksen sotiemme veteraaneille.
– Teidän ansiostanne sain syntyä vapaaseen, itsenäiseen maahan. Teidän ansiostanne suomalaisilla on oma, suomalaisille kuuluva paikkansa tässä maailmassa. Kiitos teille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Kaikki sotaveteraanit ansaitsevat paremmat palvelut

Elomaa: Veteraaneille tietoa heille kuuluvista palveluista ja oikeuksista

Perussuomalaiset: Veteraaneille täydet palvelut heti – ”Leikkaisimme rahat turvapaikkaturismista”

Tavio iloitsee veteraaniratkaisusta: Veteraanien hoidon lisääminen on oikea päätös

Elomaa: Sotaveteraanien palvelujen parantamisessa ei voi vitkastella

Elomaa itsenäisyyspäivänä: ”Sotiemme veteraanien kohtelu vuosien varrella hävettää minua suuresti”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












