

LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta viisi vaatimusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi: Eläinten teurastaminen rääkkäämällä on lopetettava
Perussuomalaisten maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä on tyrmistynyt siitä, ettei rituaaliteurastusta yksiselitteisesti kielletty Suomessa eläinten hyvinvointilain käsittelyn yhteydessä. Kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Mikko Lundén ja Jenna Simula jättivät asiassa vastalauseen, joka sisältää viisi ehdotusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi. Perussuomalaiset vaatii, että seuraava hallitus ryhtyy toimiin rituaaliteurastuksen kieltämiseksi.
– Eläimille on aina taattava parhaat mahdolliset olot, niin lihantuotannossa kuin muussakin eläintenpidossa. Eläimelle ei tule koskaan aiheuttaa tarpeetonta kipua tai kärsimystä, eikä uskonto saa olla koskaan peruste poiketa eläinten oikeuksien kunnioittamisesta, maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Kike Elomaa linjaa.
Lainsäädäntö vastaamaan nykypäivää
Perussuomalaiset piti tärkeänä saattaa eläinten hyvinvointia koskeva lainsäädäntö vastaamaan nykypäivän tutkimustietoa ja vaatimuksia. Hallituksen esityksessä ehdotettiin, että rituaaliteurastus kiellettäisiin Suomessa, koska se aiheuttaa eläimelle ylimääräistä kärsimystä. Uskonnonvapaus meni kuitenkin perustuslakivaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä enemmistöllä eläinten oikeuksien edelle.
– Suomalaiset tuottajat eivät pääsääntöisesti edes halua myydä eläimiään rituaaliteurastettaviksi, vaan pitävät eläinten hyvinvoinnin toteutumista äärimmäisen tärkeänä. Huolestuttavaa on, että rituaaliteurastetusta lihasta on tullut joissain EU-jäsenmaissa yleinen elintarvike, eikä sitä tuoteta edes pelkästään uskonnollisten vähemmistöjen tarpeisiin, kansanedustaja Mikko Lundén paheksuu.
Kuluttajille on ilmoitettava
Euroopan komissio on jo yli kymmenen vuotta sitten ollut huolissaan siitä, että rituaaliteurastetun lihan kulutus on jäsenmaissa suurempaa kuin uskonnollisten vähemmistöjen määrä. Tällä hetkellä Suomeen tuodaan ulkomailta lihaa, josta käy ilmi alkuperä, muttei teurastustapa. Esimerkiksi Uudesta-Seelannista tuotu lampaanliha on usein rituaaliteurastettua.
– Kuluttajilla tulee olla selkeä tieto siitä, jos liha on rituaaliteurastettua. Rituaaliteurastus on merkittävä pakkauksiin ja ravintoloiden ruokalistoille selkeästi. Samoin Suomessa tapahtuvasta rituaaliteurastuksesta, rituaaliteurastetun lihan maahantuonnista ja kulutuksesta sekä siihen liittyvästä rikollisuudesta on tehtävä selvitys ja ryhdyttävä tarvittaviin toimiin laittoman toiminnan kitkemiseksi. Eläinten rääkkäämisen uskonnon varjolla on loputtava, kansanedustaja Jenna Simula kommentoi valiokuntaryhmän vaatimuksia.
Ei ylimääräistä tuskaa eläimille
Suomessa rituaaliteurastus tehdään yhtäaikaisesti tainnuttamalla ja katkaisemalla eläimeltä kaula virkaeläinlääkärin ollessa paikalla. Rituaaliteurastuksen yhteydessä on kuitenkin normaalia teurastustapaa todennäköisempää, ettei tainnutus aina onnistu ja kaulankatkaisu ehditään jo aloittaa, mikä aiheuttaa eläimelle ylimääräistä tuskaa.
Perustuslakivaliokunta päätyi lausunnossaan esittämään maa- ja metsätalousvaliokunnalle rituaaliteurastuskieltoa koskevan sääntelyn palauttamista nykyistä lainsäädäntöä vastaavaksi. Valiokunta ei kuitenkaan ollut kannassaan yksimielinen. Huomattavaa on, että selkeä enemmistö valiokunnan kuulemista valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista katsoi rituaaliteurastuksen täyskiellon toteuttamisen valtiosääntöoikeudellisesti mahdolliseksi.
Rituaaliteurastus on kitkettävä Suomesta
Perussuomalaiset vaatii, että tulevan hallituksen on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin lainsäädäntö- ja muihin toimenpiteisiin, jotta eläinten rituaaliteurastaminen saadaan kiellettyä sekä kitkettyä Suomessa. Hallituksen on tuotava asiaa koskevat lakiehdotukset eduskunnan käsiteltäväksi mahdollisimman pian jo seuraavan vaalikauden aikana.
Perussuomalaiset vaatii myös, että ulkomailta tuotu rituaaliteurastettu liha on merkittävä selkeästi myyntipakkauksiin ja ravintoloiden ruokalistoihin. Sääntelyn on koskettava niin tuoreena myytävää lihaa kuin lihajalosteita. Rituaaliteurastetun lihan tarjoaminen muille kuin uskonnollisille vähemmistöille on estettävä julkisissa toimipaikoissa, kuten kouluissa ja päiväkodeissa.
Rituaaliteurastettua lihaa myyville on säädettävä velvoite taata lihan alkuperä ja teurastuksen lainmukaisuuden toteutuminen. Suomessa tapahtuvasta rituaaliteurastuksesta, rituaaliteurastetun lihan maahantuonnista ja kulutuksesta sekä siihen liittyvästä rikollisuudesta on tehtävä selvitys, ja tulevan hallituksen on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin laittoman toiminnan kitkemiseksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eläinten oikeudet eläinten hyvinvointi eläinten hyvinvointilaki lihantuotanto maa- ja metsätalousvaliokunta Mikko Lunden lainsäädäntö rituaaliteurastukset eläinrääkkäys Uskonnonvapaus Ritva ”Kike” Elomaa Jenna Simula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava

Oikeusasiamies vaatii parannuksia eläinsuojelurikosten tutkintaan – Elomaa: Eläinsuojelurikosten selvittämiseen tarvitaan lisää resursseja

Elomaa: Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vaarantaa eläinten hyvinvoinnin

Vankeuteen tuomitulla halal-teurastajalla irakilaistausta – muuttui Ylen uutistoimituksessa ”pohjalaismieheksi”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











