Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Perheenyhdistämisen tiukennus toimii

02.06.2017 |09:54

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan teettämässä selvityksessä arvioidaan, että perussuomalaisten ajama perheenyhdistämisen tiukennus toteutuu. Tänä vuonna turvapaikan saaneiden 3 000 perheenyhdistämishakemuksesta vain 65 täyttää toimeentuloedellytyksen. Perheenyhdistämisen toimeentuloedellytys astui voimaan heinäkuussa 2016.

Muutos on merkittävä

Vuonna 2016 kansainvälistä suojelua saaneista myönteisen perheenyhdistämispäätöksen sai 80 prosenttia. Selvityksessä arvioidaan, että tänä vuonna kansainvälistä suojelua saaneista myönteisen perheenyhdistämispäätöksen saa vain 30 prosenttia. Muutos on merkittävä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen tiukka linja kansainvälistä suojelua saavien perheenyhdistämishakemuksiin toimii suunnitellusti.

Luvat maksullisia

Suomi otti noin vuosi sitten käyttöön uudistetun toimeentuloedellytyksen niissä tapauksissa, joissa oleskelulupaa Suomeen haetaan perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan myöntämisen edellytys on, että toimeentulo perheen elämiseen on turvattu. Lisäksi perheside pitää pystyä todistamaan.

Kuluvan ja viime vuoden aikana pakolaisten perheenjäsenten ensimmäisen oleskeluluvan hakemuksia ovat jättäneet eniten irakilaiset, somalialaiset, syyrialaiset ja afganistanilaiset. Suomi on viime vuonna muuttanut perheenjäsenten ensimmäiset oleskelulupahakemukset ilmaisista maksullisiksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
7.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää