Puheenjohtaja Riikka Purra muistutti puoluekokouksen avauspuheessaan, että perussuomalaiset on hallituksessa muuttaakseen asioita, parantaakseen rakkaan Suomemme tilaa, sen turvallisuutta, taloutta, kansalaisten hyvinvointia sekä vahvistaakseen itsenäisyytemme ja oman päätösvaltamme arvoa. Suomen Uutiset julkaisee Riikka Purran puheen kokonaisuudessaan.

Tämä kesä on ollut mielenkiintoinen. No, ei teeskennellä, se on ollut todella vaikea. Pitkään jatkuneiden raastavien hallitusneuvotteluiden jälkeen aikaan saatiin neljän puolueen hallitus ja sille mukiinmenevä ohjelma, jolla tätä maata pannaan kuntoon, vuosien kaltoinkohtelun jälkeen. Edes hallitusohjelman eduskuntakäsittely ja opposition valitusvirsi eivät ehtineet loppua, kun alkoi silmittömyydessään ennen näkemätön perussuomalaisten vanhojen sanomisten ajojahti, joka tulee jäämään Suomen poliittiseen mediahistoriaan. Onhan vastaavia ennenkin nähty, ja olemme niihin sekä puolueena että sen yksittäisinä edustajina varsin tottuneita, mutta nyt, hallitukseen osallistumisen myötä, sen laajuus, voimakkuus, epärehellisyys ja käytettyjen metodien röyhkeys olivat täysin ennen kokemattomia.

Ennen kuin hallitus tai sen yksittäiset ministerit olivat ehtineet muuta kuin esitellä ja puolustaa hallitusohjelmaa, kaivettiin vuosien, jopa vuosikymmenten takaisia, kontekstistaan irrotettuja epäilyttäviä kommentteja ja rumia sanoja osoittamaan, että surkea ministeri, surkea hallitus, surkea ihminen. Paha. Rasisti. Fasisti. Natsi. Paha, paha, paha, paha ihminen. Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan.

Itsekään en kovin pienestä hätkähdä – ja koska olen kielletyistä aiheista puhunut niin kauan, perusrasistisyytökset eivät vaikuta lainkaan – mutta myönnän, että kun vastaasi vyörytetään päivästä toiseen uusia, vääriä syytöksiä, joita yrität yksitellen korjata, mutta media valtavilla ylikierroksilla ei välitä vaan tuuttaa innolla uutta putkeen, korjaa virheitä myöhässä, oikaisee jos jaksaa, kieltäytyy ymmärtämästä kieltä, sen vivahteita, sarkasmia, huumoria, tekee aina uusia analyyseja, jotka perustuvat edellisiin, joko täysin vääriin tai ainakin puutteellisesti rakennettuihin väitteisiin, kyllä se ottaa koville. Vaikka kuinka tiedät, missä seisot, tiedät, mitä mieltä olet nyt ja mitä mieltä olet ollut 15 vuotta sitten, ja että et ole syyllistynyt siihen, mistä sinua syytetään, valtava vyörytys horjuttaa. Niin sen on tarkoituskin.

Joidenkin toimittajien läpikierojen ja manipulatiivisten toimintatapojen ymmärtäminen ja journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää. Kun lopulta saat lukea lehdestä, että 15 vuoden takaisten yksityisenä henkilönä kirjoittamiesi ironisten somekommenttien voidaan rinnastaa olevan kuin alku 7 miljoonan ihmisen teolliselle tappamiselle juutalaisten holokaustissa, ja että puolueesi pitäisi kieltää, sinulla vain ei ole enää sanoja kuvaamaan tätä kaikkea.

Harva tuota yksin kestäisi. Onneksi ei tarvitse olla yksin. Perussuomalaiset on aina yhdessä.

En ole henkilökohtaisesti koskaan, en siis edes juuri ennen eduskuntavaaleja tai puheenjohtajaksi valinnan jälkeen, saanut osakseni niin paljon kannustavaa palautetta. Kaikki sähköpostini, somekanavieni viestit, puhelut, viestit, kaikki olivat täynnä tukea ja kannustusta ihmisiltä. Tuhansia ja tuhansia yhteydenottoja.

Perussuomalaisilta, toki, mutta myös monilta muilta. Muiden puolueiden kannattajilta, rohkeilta ihmisiltä. Maahanmuuttajilta. Niin monet ihmiset ymmärsivät, jaksoivat itse ottaa selvää, lukivat muuta kuin otsikot, kyllästyivät median vyörytykseen, näkivät politiikan.

Heidän olemassaoloaan ei näkynyt mediassa, yhtään. Mutta he näkyivät minulle ja meille.

Perussuomalaisilta ja perussuomalaisten kannattajilta vaaditaan aina enemmän sinniä ja sietokykyä kuin muilta. Ne, jotka uskaltavat seistä kantansa takana, saavat jatkuvaa kuraa. Mielipiteitämme, joita vielä joitakin vuosia sitten saatettiin kutsua maalaisjärjeksi, katsotaan nenänvartta pitkin. Sosiaalinen paine saattaa olla kovaa. Se, että yhä uudelleen ja uudelleen nousemme ja kerromme asioista, joista ei sopisi puhua, ainakaan suorapuheisesti, vaatii poikkeuksellista rohkeutta, periksiantamattomuutta ja suoraselkäisyyttä. Nyt kun olemme hallituksessa ja ihan oikeasti meillä on mahdollisuus puuttua epäkohtiin, moni vanhaan valtaan instituutioiden ja rahan kautta ripustautunut on peloissaan ja vihainen – ja tekee kaikkensa sen estääkseen.

Samanlainen poliittinen psykologia kuin nyt piti Suomea hallussaan 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin yksi pieni ja yksi suuri puolue eristettiin hallitusvallasta ja näiden puolueiden poliitikkoja leimattiin vieraan vallan agenteiksi, uusnatseiksi, äärioikeistolaisiksi ja fasisteiksi. Kyyniseen valtapeliin eivät osallistuneet vain poliitikot, vaan myös laajat joukot akatemian, tiedotusvälineiden ja kulttuurielämän edustajia. Oma valta betonoitiin syvälle yhteiskunnallisiin instituutioihin, ja jos perustukset näyttivät joskus hieman murenevan, lainattiin iso sementtilapio ja työnjohtajan megafoni Moskovasta.

Sellaisella myllyllä vaimeni uppiniskaisinkin suomalaisen parlamentarismin ja demokratian puolustaja. Ilman sosiaalista mediaa, joka nykyään vielä moninkertaistaa hyökkäyksen – tosin onneksi myös mahdollistaa puolustautumisen.

Historia ei toista itseään, eikä naapurissamme ole enää suuri ja mahtava kommunistivaltio. Mutta ihmisluonto ja julkisuuden psykologinen rakenne eivät ole juuri muuttuneet. Tänäänkin poliittinen vastustaja tainnutetaan vyöryttämällä päälle syytöksiä, jotka tavallaan muistuttavat Neuvostoliiton ajan näytösoikeudenkäyntejä. Niissä ei ollut väliä, oliko syytetty syyllistynyt rikokseen tai voitiinko rikos näyttää toteen. Riitti, että syytetyn voitiin osoittaa niin sanotusti ”objektiivisesti” olevan vallitsevan järjestelmän vihollinen. Objektiivisuus ei tässä tarkoittanut riippumatonta ja tasapuolista arviointia, vaan päinvastoin, objektiivisuuden kriteerit saneli syyttäjä. Niin nytkin. Myönnät, olet syyllinen. Kiellät, olet syyllinen. Selität, olet syyllinen. Et selitä, olet syyllinen.

Neuvostoliiton toimintatapoihin vertaaminen voi tuntua kaukaa haetulta, ja historiallisesti ja yhteiskunnallisesti se sitä tietysti onkin. Suomalainen liberaali demokratia on verrattoman paljon kypsempi ja tasapainoisempi kuin 50 vuotta sitten.

Silti jokainen voi kysyä itseltään, millaista onkaan pohjimmiltaan se nykyaikana julistettu tasa-arvo- ja vapausaate, joka etsii rasisteja, fasisteja ja kansakunnan pettureita 15 vuotta vanhoista nimimerkillä kirjoitetuista ironisista somekommenteista tai siitä, että pitää erityisesti joistakin eläimistä? Aate, joka joutuu vastustajiaan leimatessaan ottamaan kilveksi esimerkiksi jyrkästi tasa-arvon vastaisia käytäntöjä, kuten burka-täyshuntuja?

Mitä on pohjimmiltaan se aate, joka näkee suurimman pahuuden käytetyissä yksittäisissä sanoissa, mutta joka kutsuu todellisia, oikeita vapauden, hyvinvoinnin, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden rikkomuksia suvaitsevaisuudeksi ja solidaarisuudeksi tai niiden kritisoimista salaliittoteorioiksi?

Minulla ei ole tietoa, mitä pian alkava syys tuo tullessaan, mutta arvelen, että vielä jossakin vaiheessa laajemminkin nähdään, mikä oli totta ja mikä oli valetta ja kuka oli tämän julkisuusspektaakkelin suurin pahis. Ei ainakaan yksikään perussuomalainen ministeri, joka on vuorollaan seissyt tulituksen kohteena, ja mitä ilmeisimmin, tulee jatkossakin seisomaan. Mikäli oppositio myöhemminkin on vain sitä paljon kovaäänisemmän mediaopposition sivujuonne ja päähuomio on perussuomalaisten kaukana menneissä sanotuissa sanoissa, saa hallitus todennäköisesti toteuttaa varsinaista ohjelmaansa rauhassa. Mikäli kaikki hallituspuolueet ovat siihen valmiita.

Vaikka kuvaus kesästä on raadollinen, puistattavakin, ja antaa paljon syytä yhteiskunnalliseen huoleen, meitä perussuomalaisia koettu vain vahvistaa. Emme ole valmiit myymään periaatteitamme – tai toisiamme – vaikka ympärillä vyörytetään. Vaikka henkilöistämme rakennetaan paholaisia, joiden ajatukset ja seura saastuttavat. Emme lopeta puhumasta asioista, joista meidän toivottaisiin hiljenevän.

Olen itse sanonut, että aion itse olla politiikassa vain sen aikaa, kun oikeasti uskon saavani jotakin aikaiseksi. Minulla ei ole mitään muuta syytä olla mukana politiikassa. Vaikka kyynisyyden ruosteiset rattaat heittävät hiekkaa päälle, joka päivä enemmän, myös tavoitteet vahvistuvat.

Me olemme hallituksessa muuttaaksemme asioita, parantaaksemme rakkaan Suomemme tilaa, sen turvallisuutta, taloutta, kansalaisten hyvinvointia, vahvistaaksemme itsenäisyytemme ja oman päätösvaltamme arvoa. Tämä on osamme, perussuomalaisten tehtävä.

Ja rakkaat perussuomalaiset, minäkin olen entistä vahvempi. Tämän paiskonnan ja maineen tuhoamisyrityksen jäljiltä entistäkin vahvempi! Meitä ei lannisteta eikä pysäytetä, me olemme entistä sisukkaampia! Mesimäyrät, pingviinit, sudet, karhut, koirat, kissat, pesukarhut, saukot, eläinvertauksista se ei jää kiinni.

En tiedä, kuunteleeko tätä puheenvuoroani kukaan meihin voimakkaan epäilevästi tai vihamielisesti suhtautuva, paitsi tietenkin työvuorossa olevat toimittajat, mutta haluan kuitenkin sanoa heille jotakin:

En todellakaan pyydä, että hyväksytte tai olette samaa mieltä perussuomalaisten kanssa, puhumattakaan siitä, että anelisin kannattamaan meitä. Minusta on hienoa ja välttämätöntä, että Suomessa on erilaisia puolueita, ja äänestäjillä mahdollisuus valita omansa. Mutta jotakin pyydän. Nimittäin jos uskot tosiasioihin ja oikeudenmukaisuuteen ja sinua kiinnostaa enemmän asioiden oikea, todellinen laita kuin se, mitä niistä kovaäänisimmin väitetään, selvitä itsellesi, mitä kesän aikana oikeasti tapahtui. Pidä mielipiteesi, vaikka kuinka erilaiset meihin nähden, mutta arvosta mielipiteenvapautta, arvosta sananvapautta, arvosta demokratiaa, arvosta tosiasioista kertovaa tiedonvälitystä ja arvosta ihmistä.

Perussuomalaisilla ei ole mitään hävettävää. Teemme virheitä, kuten kaikki muutkin. Emme ole täydellisiä ihmisiä emmekä ole koskaan niin väittäneetkään. Emme lähde kilpailemaan moralismissa, poseeraamisessa ja sanallistetuissa hyveissä, emme signaloi erinomaisuuttamme, emme edellytä puhdasoppisuutta tai emmekä cancelöi kanssamme erimielisiä. Me teemme vaikuttavaa politiikkaa, parannamme Suomea, muutamme lainsäädäntöä. Kansanliikkeemme kasvaa, sen valta kasvaa, sen sanoma leviää ja voimistuu.

Tähän puoluekokouksen avaavaan puheenvuorooni lopetukseksi sopii mielestäni erityisen hyvin muutama säe hienon suomalaisartistin Erika Vikmanin kappaleesta Syntisten pöytä. Nimittäin näin:

Kun et jaksa enää esittää mitään

Kun et suuta pysty supussa pitää

Tule luoksemme

Pöytä on jo katettu ***

Jos joku teistä on niin synnitön ja kunnollinen

Heittäköön päällemme tänne sen ensimmäisen kiven ***

Meit on täällä sekava seurakunta

Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla

Mun viereen on

Paikka sulle varattu

---

Suora lähetys puoluekokouspaikalta:

RIIKKA PURRA