Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokous Kokkolassa – lue puheenjohtaja Riikka Purran puhe

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää kesäkokoustaan Kokkolassa. Suomen Uutiset julkaisee puheenjohtaja Riikka Purran linjapuheen kokonaisuudessaan.

Hallitus on valmistellut tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vastaavia papereita on julkaistu vuosien varrella useita, mutta tätä todennäköisesti monet tulevat lukemaankin, jopa suurennuslasin kanssa. Asiakirjassa esitellään hallitusohjelmaan kirjattuja asioita ja periaatteita, hieman perusteellisemmin ja tarkemmin, ja esitellään suunniteltuja toimenpiteitä. Tiedonannossa julistetaan mielestäni myös täysin itsestään selviä asioita. Ei niitä välttämättä tarvitsisi julistaa, mutta ei niiden julistamisesta mitään haittaakaan ole. Tällaista politiikka yhä enemmän on. Jos vain yksin saisin päättää, vähentäisin ylipäätänsä politiikan julistamista ja keskittyisin konkretiaan ja ennen kaikkea logiikkaan.

Sen sijaan tiedonanto ei ole hallitusneuvotteluiden kakkoskierros eikä asiakirjassa voida muuttaa eikä uudelleen tulkita hallitusohjelman kirjauksia, ei ainuttakaan. Ei edes niitä, joita goodwill-auktoriteetit paheksuvat ja jopa rasistisiksi väittävät. Hallitusohjelmassa ei ole rasismia, kuten ei ole hallituksessakaan. Mutta ympärillä on kyllä tahoja, jotka ovat valmiita näin väittämään – sillähän näyttää saavan puoli maata lähes hysteeriseen tilaan.

Tiedonanto tehdään kahdesta syystä. Ensinnä siksi, että joillakin tahoilla on epäselvyyttä hallituksen linjasta ja siitä, missä hallitus seisoo. Tiedonannolla teroitetaan asiaa. Mikäli lukija haluaa ymmärtää lukemansa, hallituksen suhtautumisesta syrjimättömyyteen, yhdenvertaisuuteen tai rasismiin ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä tuon paperin lukemisen jälkeen. Valitettavasti tämän kunnianhimoisen tavoitteen toteutumisen taakse en itse paljon uskoa pane, mutta se ei johdu lainkaan kansalaisten lukutaidosta vaan nykypolitiikan luonteesta.

Toinen syy tiedonannolle on varmasti raadollisempi: se, että hallitus pysyy kasassa.

Kun tiedonanto on hallituksen sisällä hyväksytty, se on hyväksytty, ja sen on riitettävä. Siihen on loputtava vanhojen tonkimisten perässä säntäily, siihen on loputtava julkinen epäily ja vähättely, siihen on loputtava epävarmuus hallituksen sisällä.

Hallituksen ulkopuolella se ei tietenkään lopu. Jatkuva hallituksen hakkaaminen erityisesti perussuomalaisten kautta ja takia ei tule loppumaan. Siitä osansa saavat kaikki koalition jäsenet. Siihen ei auta tiedonannot, selonteot, budjettilisäykset eikä minkäänlainen akrobatia muiden puhaltaman pillin vihellyksen tahdissa.

Hallituksen ulkopuolelta tulevaan hakkaamiseen ja uusien ongelmien keksimiseen ja niiden vyöryttämiseen emme voi vaikuttaa. Eikä pidä yrittääkään. Koska mikään ei kuitenkaan auta, ei energiaa kannata siihen tuhlata. Tuo energia nimittäin on aina pois jostakin muusta, oleellisemmasta.

Perussuomalaiset on ollut aina tässä tilanteessa, tavalla tai toisella. Emme ole saaneet toiminnastamme, olemuksestamme, tavoitteistamme koskaan kiitosta tai niille erityistä tai edes neutraalia hyväksyntää mistään muualta kuin yhä kasvavasta äänestäjien osasta. Se, että meitä isketään pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja politiikkapaneeleissa on meille täysin normaali asiaintila. Kyllä, tänä kesänä se on noussut uusiin korkeuksiin hallitukseen osallistumisen myötä, mutta kuitenkin kyseessä on normaali asiaintila.

Kaikilla hallituskumppaneilla ei ole tällaisesta samanlaista kokemusta ja ymmärrystä. Kaikilla ei myöskään ole samanlaista kykyä kestää ulkopuolelta tulevaa hyökkäystä ja horjuttamista. Hallituksen kaikki osapuolet saavat osansa paitsi ehkä omista syistään myös perussuomalaisten syistä. Tietenkin olisin toivonut, että kaikki olisivat ymmärtäneet tämän jo ennen hallitusneuvotteluihin lähtemistä ja käsitelleet sitä etukäteen eikä kantapään ja vaikeimman kautta hallituksen muodostamisen jälkeen, mutta näin nyt kuitenkin on.

Perussuomalaiset ei myöskään lopeta olemasta sitä, mitä olemme, emmekä muuta mielipiteitämme ja tavoitteitamme. Meille on kuitenkin verrattoman selvää, mitä hallituksessa oleminen vaatii ja miltä osin se on erilaista kuin oppositiossa toimiminen. Valmiutemme hallitusyhteistyöhön on ollut koko ajan oikein hyvää. Sitä epäiltiin, perussuomalaisten kykyä tehdä hallitusyhteistyötä; mutta siinä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Olemme toimineet juuri kuten pitää. Siksikin kesän karuselli on tyrmistyttänyt monia.

Me olemme hallituksessa hyvin erilaisia puolueita. Meistä ei tule samanlaisia. Meistä ei tule myöskään sydänystäviä. Ainoa, mitä meiltä odotetaan ja mitä meidän on itseltämme vaadittava, on hallitusohjelman toteuttaminen. Se on asiakirja, periaatteet, tavoitteet, toimet, joista me olemme keskenämme samaa mieltä; joihin olemme sitoutuneet. Ja se riittää.

Toisin sanoen ainoa, mikä on tässä ristitulessa oleellista, on se, että hallitus on yhtenäinen, hallitus pysyy samassa rivissä, koalition osapuolet tukevat kaikkia ministereitä. Hallitusohjelman kirjauksia ei kyseenalaisteta tai pyritä muuttamaan. Niitä ei tulkita uudelleen. Tämä on täysin välttämätöntä.

Sillä muuten hallitus ei pysy pystyssä, aivan riippumatta luottamusäänestysten tuloksista. Jos löysässä hirressä oleminen jatkuu tai emme voi olla saliin mennessämme varmoja luottamuksesta, ei hallitus tosiasiallisesti ole pystyssä.

Perussuomalaiset ei tällaisessa tilanteessa voisi luottaa siihen, että erityisesti meidän haluamamme toimet etenevät sovitusti, mikäli tämä määrittämätön tila jatkuu.

Vastustajamme ovat hallituksen ulkopuolella. Karkuun emme juoksemalla pääse, joten parempi vain rakentaa kestävyyttä ja sietokykyä ja olla säntäilemättä. Jos siis haluamme voittaa eli pysyä pystyssä ja rakentaa parempaa ja kestävämpää Suomea. Se on ”tään puolustussovan ratekia”, kuten Tuntemattoman sotilaan Rokka toteaa neuvottuaan ensin sotamies Sihvosta, että vihollista ei kannata lähteä juoksemaan karkuun, koska ”kyl hää tulloo peräs. Mut jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö?”

Ja tämä muuten ei ollut kirjaimellinen vertaus. Palaan näihin sotavertauksiin puheessani myöhemmin.

Mikäli kesän tapahtumat olisi hallituksen taholta sivuutettu normaalilla huomiolla, todeten esimerkiksi, että nämä ovat todella vanhoja asioita, rumia ja harkitsemattomia sanoja, mutta eivät liity mitenkään hallituksen toimintaan ja nyt eteenpäin, niin emme olisi tässä tilanteessa. Maito on jo maahan kaatunut, mutta uudelleen harkinta on mahdollista ja välttämätöntä.

Ja tämäkin on vielä pakko sanoa: Jos somen soturit ja media löytäisivät hallituksen kokoomuslaisten tai RKP:n ministerien käyttäneen takavuosina kyseenalaista kieltä maahanmuuttajista, vasemmistolaisista, työttömistä tai suomenkielisistä, niin me emme säntäisi sellaisen perään. Rumasti sanottu, ottakaahan opiksi, ja nyt eteenpäin. Niin me sanoisimme. Koska on elettävä tässä hetkessä ja suunnattava tulevaisuuteen. Olen varma, että kaikki ovat tehneet tai sanoneet asioita, joista joutuisi nykypäivän standardein tähän limboon. Ja ihan oikeasti, meillä on aika paljon suurempia ongelmia kuin tällaiset rumat tai väärät sanavalinnat.

Se intensiteetti, jolla ylipäätänsä keskitytään vääriin sanoihin ja pelätään vauhkomaisesti kenenkään loukkaamista, vaikka olisi oikeita ja massiivisiakin ongelmia, kertoo kyllä paljon nykyajasta.

Yhtenä päivänä pyydetään anteeksi albinismia sairastavilta, toisena pitäisi pahoitella varhaiskasvattajilta, kolmantena hawaijipaitaa tai eläinvertauksia, neljäntenä jotakin sanaa. Pitäisikö meidän pohtia, miksi kaikki ovat alkaneet loukkaantua ja pahoittaa mielensä kuin keskenään uhriasemasta kilpaillen? Tällaisilla eväilläkö kansallisia, kansainvälisiä ja jopa globaaleja ongelmia voidaan edes yrittää ratkaista? Kun kaikki vuorotellen rynnivät pitkin seinää loukkaantuneina ja turvattomina ja hauraina, jahtaavat sanoja ja ilmauksia, vääriä twitterin ja facebookin tykkäyksiä ja kiellettyjä vitsejä.

Tämä on täysin järjetöntä. Se on hullua. Tiedän kyllä, että tästä sanastakin pitäisi päästä eroon, koska sekin loukkaa joitakin. Ajattelin kuitenkin sitäkin vielä käyttää.

Kypsä, järkevä, kehittynyt, demokraattinen yhteiskunta ei toimi näin. Yhdysvalloissa tilanne on riistäytynyt käsistä, mutta miksi meidän Suomessakin pitää ajautua samaan?

Kannustan jokaista tekemään osansa ja olemaan osallistumatta näihin joukkohysterioihin, missään roolissa, sen paremmin jahtaajana kuin jahdattavanakaan.

Hyvät kuulijat, vaikka hallitus ei ole vielä tehnyt muuta kuin ollut näissä kohulimbossa, on se monen mielestä kuitenkin jo epäonnistunut. Media ei kai edelleenkään – muutamaa talouslehteä lukuun ottamatta – ole löytänyt yhtään hyvää linjausta hallitusohjelmasta. Sen sijaan kaikki talouden ja turvallisuuden vahvistamiseen pyrkivät toimet ovat enemmän tai vähemmän huonoja. 244 sivua surkeutta ja surua siitä, että vasemmisto ei ole enää vallassa.

Koska talouden kokonaiskuvaan ja krooniseen yli varojemme elämiseen, puhumattakaan maahanmuuton ongelmiin, ei muutenkaan ole liiaksi mustetta tuhlattu, hallituksen tavoittelema ryhtiliike näillä sektoreilla on jäänyt pimentoon.

On siis meidän itsemme tehtävä, omia viestintäkanaviamme käyttäen, kertoa päivästä toiseen, miksi hallitusohjelma on hyvä, miksi linjaukset ovat tarpeen, mitä kaikkea hyvää ja välttämätöntä ne Suomeen ja suomalaisille tuovat. Vetoapua ei ole ulkopuolelta tulossa; kaikki on tehtävä itse. Perussuomalaisen viestinnän pitää olla entistä voimakkaampaa ja kovaäänistä.

Ylihuomenna alkavat valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut, ja ensi maanantaina julkaistaan ministeriön ehdotus talousarvioksi ja kehyspäätökseksi. Varsinainen hallituksen budjettiriihi on noin kuukauden kuluttua.

Taloudellisen tilanteen lähtökohdat neuvotteluille ovat vaativat. Julkisen talouden suuntaa on muutettava.

Suomi ja muut maat kärsivät yhä korkeasta inflaatiosta, ja talouskasvu on kituliasta. Vaihtotase on miinuksella ja viennissä yskitään. Rakentamisessa on kysynnän laskua, teollisuuden tilauskirjat tyhjenevät. Valtionvelan korkokulut ovat monta miljardia vuodessa. Ei ollutkaan ilmaista rahaa, kuten viime kaudella hallituspuolueiden taloustieteellä väitettiin.

Julkisen talouden ja valtiontalouden tasapainotus olisi pitänyt aloittaa aikaa sitten, mutta ainakin se aloitetaan nyt. Säästöjä tehdään heti. Vastuullinen taloudenhoito on ollut liian kauan kadoksissa, ja niinpä meillä on entistä työläämpi tehtävä. Emme aio jatkaa edellisten hallitusten vastuuttomalla talouslinjalla ylivelkaantumalla tulevien sukupolvien kustannuksella.

Teemme talouden suuren ryhtiliikkeen. Säästöjen rinnalla tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia ja myös fiksumpaa talouskasvua tuottavaa veropolitiikkaa. Erityisen tärkeää on, että pieni- ja keskituloisen palkansaajan asemasta huolehditaan ja että arjen elinkustannukset pysyvät kohtuullisina. Suomalaisen veronmaksajan etu on vastuullinen talouspolitiikka, ja jokaisen suomalaisen etu on kestävä julkinen talous.

Opposition sosialidemokraatit aloittivat toimenpiteiden vastustamisen siirtymällä sotaretoriikkaan. Hallitus kuulemma julistaa sodan ja asettaa ihmisiä riviin – siis ilmeisesti kuin teloitettavaksi. Puheenparrella tavoitellaan sisällissodan ja kansakuntamme historian voimakkaimman kahtiajaon muistoa ja tunnelmaa. Myös AY-liike kertoi viime viikolla aloittaneensa järjestöllisen toimintavalmiutensa nostamisen. Samat henkilöt, jotka väittävät olevansa huolissaan polarisaatiosta ja vastakkainasettelusta, lisäävät sitä aina, kun mahdollista. Miksi he eivät itse ole huolehtineet julkisen talouden kestävyydestä ja uudistusten tekemisestä ajallaan?

Ennen vaaleja puheenjohtaja Sanna Marin ei kyennyt esittämään yhtä ainutta oikeaa keinoa, jolla valtiontaloutta saataisiin korjattua. Välillä hän kyllä väitti SDP:n olevan huolissaan talouden tilanteesta, mutta tästä ei seurannut mitään. Aina enemmän hän oli huolissaan perussuomalaisista ja kokoomuksesta. Ainoat konkreettiset säästötoimenpiteet, joita SDP kykeni sanoittamaan, olivat tilakustannukset ja matkakulut. Tuon velkarallin jälkeen.

Toki SDP myös ehdotti työssäkäyvän ihmisen kurittamista lisäveroin – siis tilanteessa, jossa veroaste huitelee korkeuksissa, ja arjen kustannukset leikkaavat ison osan. Tilakustannukset, matkakulut ja lisää veroja. Siinä entisen valtionhoitajapuolueen lääke yli varojensa eläneen, kroonisista alijäämistä kärsivän Suomen pelastamiseksi.

Tällainen puolue, joka ei nähnyt silloin eikä näe nyt mitään erityisen oleellista syytä korjata talouden suuntaa, etsiä säästöjä ja tavoitella velkasuhteen taittamista, arvostelee hallitusta sotatermein niin leikkauksista kuin niistä rakenteellisista uudistuksista, joilla tavoitellaan Suomeen lisää työpaikkoja ja lisää oikeaa työllisyyttä ja tuottavuuden kasvua. Siinä onkin vissi ero: Me tavoittelemme työtä ja työpaikkoja, vasemmisto-oppositio tavoittelee tuensaajia ja verorahoitteisia oikeuksia.

Hyvät perussuomalaiset, olemme hyvin erilaisessa tilanteessa kuin vuosiin kesäkokouksemme aikana. Emme suunnittele oppositiopolitiikan teräviä kärkiä vaan keskustelemme hallituspolitiikasta. Emme rakenna vain eduskuntaryhmän yhtenäisyyttä vaan eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän yhtenäisyyttä ja keskinäistä yhteistyötä. Olemme huomattavasti paljon suurempia kuin koskaan ennen, ympärillämme on erityisavustajia, valtiosihteereitä, uusia asiantuntijoita ja muita toimijoita. Tämä kaikki vaatii paljon suurempaa huolenpitoa ja koordinaatiota kuin ennen ja kaikilta kokonaisuuden selkeää hahmottamista, työnjakoa ja hallituksessa olemisen periaatteiden ymmärtämistä.

Ei epäilystäkään, ettemmekö siihenkin pystyisi, samoin aattein ja toimin kuin muutenkin. Pidetään isänmaa sydämessä ja muistetaan joka aamu, miksi me olemme täällä ja miksi perussuomalaisia on äänestetty. Kiitosia ja toivotan oikein hyvää kesäkokousta kaikille!