

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten Ronkainen iloitsee vakuutuslääkäreitä koskevan kansalaisaloitteen etenemisestä
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta julkaisi tänään mietinnön kansalaisaloitteesta vakuutuslääkärien mielivallan lopettamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen teki jo syyskuussa 2017 lakialoitteen, jossa vakuutuslääkärit velvoitetaan allekirjoittamaan lausuntonsa ”kunnian ja omantunnon kautta” sekä esitettiin vakuutusyhtiöiden käänteistä todistustaakkaa.
– Vakuutuslääkäreiden mahdollisuus evätä korvauksia potilasta tapaamatta on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka oma lakialoitteeni valiokunnassa hylättiin, olen äärimmäisen tyytyväinen kansalaisaloitteen etenemisestä. Kansalaisaloitteen sisältö on sama kuin lakialoitteessani esittämä totuusvelvoite.
– Ehdottamani käänteinen todistustaakka tarkoittaisi sitä, että vakuutusyhtiöiden lääkäreillä ei olisi mahdollisuutta evätä korvausta, elleivät he kykene lääketieteellisin perustein todistamaan korvaushakemusta olennaisilta osin virheelliseksi, kertoo Ronkainen.
Kansan tahto tuli kuulluksi
Kansalaisaloite keräsi kahdessa kuukaudessa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Sote-uudistuksen kuormitettua valiokuntaa oli riskinä, että kansalaisaloite olisi rauennut eduskuntakauden päätyttyä. Lisäksi jotkut lainoppineet epäilivät kansalaisaloitteen käsittelyn mahdollisuutta sen viitatessa jo kumottuun lakiin.
– Kansalaisaloite tuli käsiteltyä arvonsa mukaisella tavalla, sen raukeaminen olisi ollut demokratian halveksuntaa. Kansalaisaloitteen laatijoilta ei myöskään voi odottaa lakitekstin tasoista valmistelua. Se kuuluu eduskunnan virkamiehille. Pääasia on, että kansan tahto tuli kuulluksi, Ronkainen toteaa.
Korjauksia seuraavalla vaalikaudella
Valiokunta esittää mietinnössään hylkäystä kansalaisaloitteen esittämälle lakimuutokselle, mutta mietintö sisältää lausuman, joka edellyttää seuraavalta eduskunnalta toimia vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi.
– On kohtuuton vaade, että ministeriö pystyisi yhdessä kuukaudessa tuottamaan hyvää lainsäädäntöä näin laajassa ja ongelmaisessa kokonaisuudessa. Tämä on pieni askel oikeaan suuntaan.
– Seuraavalla eduskunnalla on suuri rooli vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamisessa kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi. Kehotan myös ministeriötä ottamaan minun ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän esittämät konkreettiset keinot työkaluiksi lakimuutosta valmistellessa, Ronkainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmä kaipaa täysremonttia – ”Selvityksiä on tehty vuosikausia, nyt on aika toimia!”

Kansalaisaloite vakuutuslääkäritoiminnan suitsimiseksi luovutettiin – perussuomalaiset tukee

Ronkainen: Vakuutuslääkäreiden mielivalta lopetettava – ”Koskettaa suoraan tai välillisesti jopa puolta miljoonaa suomalaista”

Ronkainen teki kirjallisen kysymyksen Omakanta-palvelusta: ”Lasten tietojen käsittely tehty tarpeettoman vaikeaksi”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













