Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Poliisikansanedustaja: Liikennevalvontaa tilastojen vuoksi

18.05.2014 |22:56

Yle uutisoi perjantaina, että poliisin liikennevalvontaa tapahtuu usein vain paperilla. Työaikakirjanpitoon merkitään Ylen saamien tietojen mukaan liikennevalvontatunteja tehdyksi, vaikkei todellisuudessa niitä ole ehditty tehdä. Sekä poliisihallitus että sisäministeri kiistävät tilastoilla keinottelun.

Olen saanut eri puolilta maata kenttätyötä tekeviltä poliisimiehiltä saman suuntaisia viestejä. Minä olen saanut jäljennöksiä sakkokiintiömääräyksistä ja määräyksistä työaikakirjanpitoon merkittävistä liikennevalvontatunneista.

Poliisihallinnon rakenneuudistusta ja siihen liitettyä Liikkuvan poliisin lakkauttamista edeltäneessä keskusteluissa sekä poliisihallitus että ministeriö vakuuttivat liikennevalvonnan tason säilyvän uudistuksen jälkeenkin.

Vaivaiset viisi kuukautta ovat riittäneet osoittamaan, millä keinoin uudistuksen tavoitteita pyritään täyttämään, ja kuinka vähän sillä on tekemistä todellisen liikenteen valvonnan kanssa.

ISMO SOUKOLA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää