

LEHTIKUVA
Poliittiset päätökset vauhdittavat maaseudun autioitumista – Elomaa: Pieniäkään tiloja ei ole varaa menettää
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on seurannut huolestuneena Suomen maaseudun kehityskulkua jo vuosikymmeniä. Poliittisilla päätöksillä on merkittävät vaikutukset maaseudun elinvoimaan. Elomaa on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa toivoo hallituksen heräävän myös pienten maidontuottajien tukalaan tilanteeseen.
Maatilojen määrä oli vielä vuosituhannen alussa hieman yli 80 000 ja nyt luku on alle 50 000. Maaseutu autioituu sitä mukaa kun mahdollisuudet tehdä töitä ja yrittää heikkenevät. Poliittiset päätökset ovat osaltaan vauhdittaneet tätä kehityskulkua.
– On pitkään tehty sellaisia ratkaisuja, jotka pakottavat tilat suuriin investointeihin sekä laajennuksiin. Pientilojen toimintaedellytykset heikkenevät vuosi vuodelta, Ritva ”Kike” Elomaa sanoo.
– Euroopan unionin yhteiset maatalouslinjaukset ovat osaltaan kiihdyttäneet tätä suuruutta suosivaa kehityskulkua. Lisääntynyt byrokratiakaan ei helpota yhtään tilallisten elämää, hän jatkaa.
Maidontuottajien tilanne on käynyt mahdottomaksi
Maidontuotannon suhteen pienet tuottajat kärsivät Elomaan mukaan meijereiden vähimmäiskiintiöistä, jotka ovat nousseet tuntuvasti ajan saatossa. Tämän vuosituhannen alussa määrä saattoi olla esimerkiksi 30 litraa, mutta nyt puhutaan jo 150 litran suuruisista kiintiöistä. Nämä toki vaihtelevat toimijoiden välillä, mutta trendi on ollut selvästi nouseva. Myös lehmien sairastelut ja muut tilapäiset vaikeudet aiheuttavat toisinaan haasteita saada kiintiöt täyteen.
– Tilanne on mennyt ihan mahdottomaksi. Jos maitoa ei saada lypsettyä riittävää määrää, jotta se tultaisiin ostamaan, syntyy hävikkiä ja hyvä maito joudutaan laskemaan viemäriin. On todella sääli, kun maitoauto ajaa tilan ohi pysähtymättä kiintiöiden takia. Tämä tietää tilallisille taloudellista tappiota eikä hävikin syntyminen ole ekologisesti kestävää, Elomaa kertoo.
Maaseudun valoja ei pidä sammuttaa huonolla politiikalla
Elomaa on laatinut kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallitukselta, mitä toimia se tulee tekemään pienten lypsykarjatilojen toimintamahdollisuuksien parantamiseksi, ja tulisiko vähimmäismaitokiintiöihin puuttua.
– Toivon, että hallitus herää myös pienten maidontuottajien tukalaan tilanteeseen. Isossa kuvassa olisi tärkeää, ettei huonoa politiikkaa harjoittamalla sammuteta maaseutumme valoja. Päinvastoin maaseudun elinvoimaisuutta tulee vahvistaa, ja se tapahtuu parhaiten luomalla hyvät edellytykset elinkeinotoiminnan harjoittamiseen myös siellä, missä kaupunkien valot eivät loista, Elomaa päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Maataloutta kyykytetään jälleen EU:n toimesta – ja keskusta siunaa sen

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: EU:n maatalouspolitiikan uudistus on siirtymässä kriittiseen vaiheeseen

Hakkarainen maatalouspolitiikan äänestyksistä: Järjetöntä ja nöyryyttävää

Vihreistä kannustetaan boikotoimaan suomalaista ruokaa: ”Osta vaikka ruotsalaista”

Elomaa: EU ei saa tuhota Suomen maataloutta

Ruoan hinta jatkaa nousuaan – muutamat maat suurissa vaikeuksissa

Mäenpää maaseutukylien vahvuuksista: Turvallisuus on maaseudun tärkein vetovoimatekijä
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Kolumni: Vasemmiston veropommi on talouskasvun tappaja
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











