Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: Eurokriisin dokumentit julki

03.06.2014 |14:41

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat jättäneet valiokunnassa eriävän mielipiteen, jossa he vastustavat Euroopan vakausmekanismin (EVM) käyttöä pankkien suoraan pääomittamiseen. Perussuomalaiset eivät hyväksy sitä, että suomalaisten veronmaksajien varoja käytetään muiden euromaiden pankkisektorin pelastamiseen. EVM:stä ollaan sen alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti tekemässä roskapankkia.

– Vielä jokin aika sitten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen julkisesti vannoi, ettei Suomi missään tapauksessa tule hyväksymään EVM:n käyttöä pankkien suoraan pääomittamiseen, mutta nyt siihen ollaan kuitenkin suostumassa, ihmettelee valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Kettunen.

Salailu ei sovi avoimeen demokratiaan

Kettunen muistuttaa perussuomalaisten ainoana eduskuntapuolueena johdonmukaisesti vastustaneen eurokriisin hoidossa käytettyä tukipakettipolitiikkaa. Perussuomalaiset paheksuvat myös hallituksen tapaa jatkuvasti salata eurokriisin hoidon kannalta keskeiset asiakirjat ilman kunnollisia perusteita.

– Katsomme, että salaaminen estää asianmukaisen kansalaiskeskustelun käymisen eurokriisin hoidossa tehdyistä päätöksistä, jotka ovat Suomen talouden kannalta erittäin merkittäviä, Kettunen toteaa.

Perussuomalaisten mielestä salailun kulttuuri sopii huonosti avoimeen pohjoismaiseen demokratiaan.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho tiivisti Kultarannassa maailman muutoksen: Suurin osa maailman ihmisistä elää hyvin erilaisissa arvojärjestelmissä, eikä heillä ole mitään aikomusta muuttua kaltaisiksemme

18.06.2025 |08:46
7.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

18.06.2025 |07:30
10.
Suomen uutiset logo

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”

15.06.2025 |13:47

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää