

Syytetty ja hänen asianajajansa Oulun käräjäoikeudessa. Afganistanista turvapaikanhakijana Suomeen tullutta miestä syytettiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
PS-Naiset tyrmää esityksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten lieventämisestä: Esitys on käsittämätön!
Oikeusministeriön alainen työryhmä on ehdottanut kyseenalaisia muutoksia lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistavuuteen. Lausunnoissa asiantuntijat ovat olleet huolissaan siitä, että erityisesti 12-15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistukset lievenisivät.
Myös Perussuomalaiset Naiset tyrmäävät työryhmän esityksen.
– Keitä tällä pyritään oikein suojelemaan – lapsia vai esimerkiksi kulttuureja, joissa solmitaan lapsiavioliittoja? Perussuomalaisista Naisista kysytään.
Pedofiilien suojasatamaa rakentamassa?
Työryhmän esitystä on jopa tulkittu niin, että käytännössä nykyinen 16 vuoden suojaikäraja laskisi 12 vuoteen. Tällaista kehitystä Perussuomalaiset Naiset pitävät käsittämättömänä.
– Meidän tulee kaikissa tilanteissa suojata lasta, eikä ole mitenkään perusteltavissa, että 12-vuotias olisi kyllin kypsä päättämään seksuaalisesta kanssakäymisestä. Lapsi on helposti vanhempien pedofiilien hyväksikäytettävissä, ja tämä esitys heikentäisi merkittävästi lapsen suojaa. Pedofiilien suojasatamaako tässä ollaan rakentamassa?
Perussuomalaiset Naiset vaativat, että hallitus niin ikään heittää työryhmän esityksen romukoppaan lapsen edun vastaisena.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet olivat vuorotellen yhdynnässä 14-vuotiaan kanssa – käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet

Elomaa: Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön puututtava voimalla

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Juvonen ja Rantanen Oulun epäillyistä lapsiraiskaajista: Me emme halua näitä tyyppejä Suomeen – karkotusautomaatti käyttöön ja ulos!

Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”

Halla-aho Huomenta Suomessa: seksirikollisuutta ei voi ehkäistä kotouttamisella

Oulun tapahtumat kauhistuttavat suomalaisia

Lahtelaislehti kertoo, kuinka ”ostarinuorukaiset” ensin voittavat alaikäisten tyttöjen luottamuksen alkoholilla – ja myöhemmin he ivaavat näitä julkisesti

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin saatava tuntuva korotus
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää