

PS ARKISTO
Elomaa: Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön puututtava voimalla
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on tehnyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy mitä erityistoimenpiteitä hallitus aikoo tehdä kitkeäkseen lasten seksuaalista hyväksikäyttöä nyt koronakriisin aikana. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli tietoon vuonna 2019 peräti 1 796, mikä oli 30,8 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Ongelma on äärimmäisen vakava ja nyt koronatilanteen myötä hyväksikäyttäjien aktiivisuus verkossa on ollut kasvussa. Huolensa asiasta on lastensuojelutyötä tekevien tahojen lisäksi ilmaissut keskusrikospoliisi.
– Tavoitteeni on herätellä hallitusta tarttumaan terävämmin tähän äärimmäisen vakavaan ilmiöön. Ongelma on todellinen. Lisäksi lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on lisääntynyt jo ennen kriisiä, Elomaa sanoo.
Kontaktit painottuvat verkkoon
Lasten ja nuorten elämä on poikkeustilanteen seurauksena muuttunut merkittävästi. Koulut ovat kiinni, sosiaalisia kontakteja edellyttävät harrastukset eivät pyöri ja tapaamisia sekä liikkumista on rajoitettu. Aikaa vietetään entistä enemmän kotona ja verkossa sosiaalisen median ja pelien parissa. Verkossa hyväksikäyttäjät yrittävät hyötyä nuorten haavoittuvasta asemasta kriisin keskellä ja niin sanottu grooming eli internetissä tapahtuvaa lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tekoihin on vakava riski niin alaikäisille tytöille kuin pojillekin.
– Nyt tarvitaan hallitukselta nopeita toimia lasten seksuaalisen hyväksikäytön kitkemiseksi tässä erityistilanteessa ja lisäresursseja hyväksikäyttöä vastaan taisteleville tahoille. Erityisesti verkossa tapahtuvaan hyväksikäyttöön puuttumista on tehostettava, Elomaa korostaa.
– Lapset ja nuoret ovat haavoittuvaisia tässä tilanteessa ja henkinen kuormitus on monilla hälyttävällä tasolla. Kontaktit painottuvat nyt entistä enemmän verkkoon ja härskisti siellä saalistavien hyväksikäyttäjien toimille on tultava loppu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poikkeusolot seksuaalinen hyväksikäyttö Internet Ritva ”Kike” Elomaa perussuomalaiset Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turtiainen: Kansalaisuuksien leväperäinen jakaminen lopetettava

Purra: Turvapaikkajärjestelmä rapautuu sen väärinkäytön takia

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

PS-kansanedustaja kommentoi tuoreita rikostilastoja: “Seksuaalirikosten määrä on jälleen ilmoitusten määrän nousua, ei rikosten määrän nousua”

SDP:n al-Taee hidastaisi koronaviruksen etenemistä tarjoamalla laittomasti maassa oleville asuntoja – Tavio: ”Tätä vähemmän suomalaisista piittaavaa politiikkaa on enää vaikea keksiä”

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

PS-Naiset tyrmää esityksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten lieventämisestä: Esitys on käsittämätön!
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














