

LEHTIKUVA
SDP:n al-Taee hidastaisi koronaviruksen etenemistä tarjoamalla laittomasti maassa oleville asuntoja – Tavio: ”Tätä vähemmän suomalaisista piittaavaa politiikkaa on enää vaikea keksiä”
SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee uskoo koronaviruksen etenemisen hidastuvan, jos Suomessa laittomasti maassa oleville tarjotaan oleskelulupia ja asuntoja. Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion mielestä ehdotus on vastuuton.
Hussein al-Taee on vahvasti sitä mieltä, että laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset ovat tällä hetkellä erittäin haavoittuvaisessa asemassa ja että heidän auttamisekseen yhteiskunta voisi tarjota oleskelulupia ja asuntoja.
Esittää koronavirusta turvapaikkaperusteeksi
Erityisesti demarikansanedustaja on huolissaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista, joita arvioidaan olevan Suomessa useita tuhansia.
– Sdp:n Hussein al-Taee esittää koronavirusta uudeksi turvapaikkaperusteeksi niistä maista saapuville, joissa terveydenhoito ei ole riittävää. Eli kutakuinkin kaikki maailman maat, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa Facebookissa.
Ajaa maanisesti siirtolaisten oikeuksia
Tavion mielestä ehdotus on käsittämätön, vaikkakaan ei yllättävä.
– Al-Taee on aiemminkin eduskunnassa ottanut päätehtäväkseen ajaa maanisesti lisää siirtolaisuutta ja siirtolaisten oikeuksia Suomeen, mutta nyt hän kirjaimellisesti tekisi Suomen terveydenhuollosta avoimen koko maailmalle. Ja vielä pandemian aikana.
– Tätä vähemmän suomalaisista piittaavaa politiikkaa on enää vaikea keksiä, sanoo Tavio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronavirus asunnot Hussein al-Taee siirtolaiset laittomasti maassa olevat oleskelulupa Ville Tavio perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Irakilainen toimittaja Suomen Uutisille: Emme halua Euroopan karkottamia rikollisia takaisin

Valheet siivittivät Hussein al-Taeen eduskuntaan

Käräjäoikeus määräsi kohukansanedustajan lähisukulaiselle lähestymiskieltoa – huoritteli ja uhkasi leikata Hussein al-Taeen vaimolta pään irti

Ei ole todellista: SDP myönsi Risto Rohkea -palkinnon ensin kissantappaja-Näkkäläjärvelle, sen jälkeen Hussein al-Taeelle

Sdp:n Al-Taee jäi taas kiinni – Iltalehden selvityksen mukaan hän on vähintäänkin kaunistellut ansioluetteloaan

Suuri osa väestöstä sairastaa koronan tietämättään – he levittävät tautia kaikkein tehokkaimmin

Saksan vasemmisto vaatii laittomasti maassa oleville koronarahaa ja oleskelulupaa

Farage: Ranskan laivasto saattaa laittomien tulijoiden veneitä Britanniaan

Juvonen: Laittomasti maassa oleskelevat rekisteröitävä – edistääkö Ohisalo myös vihreiden viime kaudella kannattamaa asiaa?
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












