
Sdp:n Al-Taee jäi taas kiinni – Iltalehden selvityksen mukaan hän on vähintäänkin kaunistellut ansioluetteloaan
Sdp:n kansanedustaja Hussein al-Taee nousi somekohun keskiöön hieman ennen eduskuntavaaleja, kun Husseinleaks-niminen sivusto paljasti hänen julkaisseen aiemmin homo-, juutalais- ja sunnivastaisia kommentteja sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Suomen Uutisille Al-Taee kuitenkin väitti, etteivät kaikki julkaistut kohukirjoitukset ole aitoja. Nyt Iltalehden tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että Al-Taee on ilmoittanut vääriä tietoja myös koulutukseensa liittyen.
Iltalehden mukaan Al-Taee väitti suorittaneensa kaksi yliopistotutkintoa Puolassa.
Eduskuntasivuilleen linkitetyssä LinkedIn-profiilissaan al-Taee kertoi suorittaneensa myös alemman korkeakoulututkinnon Suomessa ja Britanniassa. Lisäksi al-Taee kertoi, että hänellä on loppututkinto kansainvälisistä suhteista ja diplomatiasta.
Iltalehden selvityksen perusteella tämä ei pidä paikkaansa. Al-Taee on vähintäänkin kaunistellut ansioluetteloaan.
Ei tutkintotodistusta Lincolnista
LinkedIn-profiilinsa mukaan al-Taee on opiskellut Lincolnissa kansainvälisiä suhteita ja diplomatiaa ja saanut tästä tutkintotodistuksen.
Iltalehti selvitti asiaa, ja oppilaitoksen virallisen vastauksen mukaan al-Taee opiskeli Lincolnissa syyskuusta 2008 kesäkuuhun 2010 kansainvälistä johtamista. Sen sijaan kansainvälisiä suhteita ja diplomatiaa koskevasta tutkintotodistuksesta ei löydy Lincolnin järjestelmistä mitään tietoa.
Vain yksi tutkinto Varsovasta
LinkedIn-profiilissaan al-Taee kertoi suorittaneensa kaksi ylempää korkeakoulututkintoa Varsovan yliopistossa: johtamisessa sekä kansainvälisissä suhteissa ja Amerikan tutkimuksessa.
Iltalehti selvitti asiaa Varsovan yliopiston edustajien kanssa. Yliopiston virallisen vastauksen mukaan al-Taee on suorittanut Varsovassa vain yhden loppututkinnon kansainvälisen liiketalouden ohjelmassa heinäkuussa 2016. Amerikan tutkimuksen koulutusohjelman hän jätti kesken.
Iltalehden mukaan Al-Taeen LinkedIn-profiiliin pääsi eduskuntavaalien jälkeen al-Taeen eduskuntasivuilta. Linkki poistui eduskuntasivuilta pian sen jälkeen, kun Iltalehti alkoi selvittää al-Taeen koulutukseen liittyviä asioita.
Iltalehti tavoitti Al-Taeen maanantaina 22. heinäkuuta, kun tämän sairausloma päättyi.
Al-Taee kuittaa väärät tiedot “epätarkkuuksina”
Al-Taee valittelee, että hän ei ole ollut aktiivinen Linkedinissä, “joten profiilini tiedot olivat vajavaiset ja joltakin osin epätarkat”.
Eduskuntasivuilta kadonnutta linkkiä hän kommentoi toteamalla, ettei hän itse vastaa sivun päivityksestä, eikä siksi osaa vastata.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkomaalaistaustainen SDP:n kuntavaaliehdokas huijasi Kelalta yli 5 000 euron edestä tukia, tuomittiin petoksesta – valittu aiemmin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi
Viikon suosituimmat

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”
Heikkojen työn kannustimien vuoksi moni asiantuntijatyössä työskentelevä valitsee tällä hetkellä ylitöiden tekemisen sijaan mieluummin vapaa-ajan. Marginaalivero, eli lisätuloista perittävä vero onkin nykyisellään merkittävä kannustinloukku. - On varmasti syytä pohtia, onko edes valtion etu pitää ylikireää verotusta, jos sen seurauksena ei haluta tehdä pitkiä päiviä, taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén sanoo.