

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoriso: Ukrainan sodan suomalaisista pidettävä huolta
Veteraanien päivänä Perussuomalainen Nuoriso haluaa muistuttaa, ettei yhteiskunta unohtaisi niitä suomalaisia, jotka ovat taistelleet omasta tahdostaan vapaan Ukrainan puolesta Venäjän aggressiota vastaan niin kuin ne ulkomaalaiset vapaaehtoiset, jotka olivat aikanaan valmiina antamaan henkensä itsenäisen Suomen puolesta. Talvisodan aikaan Suomeen tuli tuhansia vapaaehtoisia erityisesti Ruotsista.
Perussuomalaisten nuorisojärjestö vaatii, että Suomen tulisi huomioida Ukrainassa palvelleet vapaaehtoiset sotilaat ja varmistettava, että heille saadaan järjestettyä asianmukaista kuntoutusta, jotta he pystyvät palautumaan osaksi rauhanajan yhteiskuntaa.
”Ukrainan asia on meidän”
Kyse ei ole ainoastaan fyysisistä vammoista vaan myös traumaperäisistä stressihäiriöistä, joiden hoitaminen ajoissa on tärkeää. Siksi Ukrainassa taistelleet suomalaiset vapaaehtoiset on saatava uuden kansallisen kriisinhallintaveteraanikeskuksen piiriin, johon esimerkiksi rauhanturvaajien kuntoutuspalvelut siirretään.
– Ukrainan asia on meidän, ja yhteiskunnan on otettava koppia suomalaisista Ukrainan sodan veteraaneista, jotka ovat tehneet suuria uhrauksia Ukrainalle ja ukrainalaisille. Ukraina ei taistele vain itsensä vaan laajemmin Suomen ja vapaan lännen puolesta. Kunnia heille, jotka ovat valmiina puolustamaan vapautta ja demokratiaa henkensäkin uhalla, toteaa Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- traumaperäiset stressihäiriöt vapaaehtoiset taistelijat Venäjän aggressio Ukrainan sota Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso kuntoutus rauhanturvaajat Veteraanipäivä Kriisinhallinta Veteraanit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen vahva tuki Ukrainalle nousi esiin Washingtonissa – valtiovarainministeri Purra: ”Venäjä tulee saattaa vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista”

Yhdysvalloilta 60 miljardin dollarin tukipaketti Ukrainalle – välitön vaikutus puolustustaisteluille

Valtiovarainministeri Purra: Pidämme tärkeänä, että IMF ja Maailmanpankki jatkavat Ukrainan tukemista

Jussi Halla-aho: Eurooppa ei saa loputtomasti luottaa siihen, että yhdysvaltalaiset veronmaksajat haluavat rahoittaa turvallisuuttamme
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






