Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoriso vaatii kaivosteollisuutta alv-kantaan: ”Lopetetaan luonnonvaroista luopuminen ulkomaalaisten taskuun ilman kunnon korvausta Suomelle ja suomalaisille”

23.04.2024 |12:58

Perussuomalainen Nuoriso vaatii oikeudenmukaisempaa korvausta suomalaisille kansallisomaisuuden myymisestä kaivosteollisuudelle. Kaivosteollisuuden odotetaan lisääntyvän Suomessa ja laajemmin Euroopassa strategisen autonomian saavuttamiseksi EU-tasolla, mutta tällä hetkellä Suomi saa hyvin pienen siivun vähenevien luonnonvarojen tuotoista. Siksi nyt on tärkeää puuttua kaivannaisten verotasoon.

– Kehitysmaita pidetään kaivosteollisuuden pahimpina esimerkkeinä, mutta todellisuudessa Suomi on niitä pahasti jäljessä. Kongossa louhitusta koboltista kerätään 10 prosenttia kaivosmineraaliveroa, joka on lähes 17-kertainen Suomeen nähden. Suomen alv-kannatkin ovat lähempänä verrokkimaiden keskitasoa, joten voisimme suoraan nostaa veron esimerkiksi 14 prosenttiin, esittää Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

Pääosin ulkomaalaisten omistamia

Hopean, kullan, nikkelin ja uraanin kaltaisia arvokkaita metalleja sisältävän kaivosmineraalin verotaso on nykyisellään 0,6 prosenttia, kun vastaavat verot ovat Venäjällä kiinteästi 8 prosenttia. Kanadassa ja Kiinassa progressiivinen kaivosmineraalivero on vastaavasti korkeintaan 10 ja 20 prosenttia. Nykyinen verotaso lisää Suomen houkuttelevuutta kaivosteollisuuden silmissä — vääristä syistä.

– Kaivostoimintaa Suomessa harjoittavat firmat ovat pääasiassa ulkomaalaisten omistamia. Lopetetaan luonnonvaroista luopuminen ulkomaalaisten taskuun ilman kunnon korvausta Suomelle ja suomalaisille! vaatii hallituksen jäsen Nanna Väätäinen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää