

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoriso vastustaa Kokoomusnuorten ja Elinkeinoelämän keskusliiton ehdotusta sunnuntailisien poistamisesta: ”Sunnuntailisä on oikeudenmukainen kompensaatio poikkeuksellisesta työajasta”
Kokoomusnuoret ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat juuri ottaneet hampaisiinsa sunnuntailisät, joita ne esittävät poistettavaksi Suomen lainsäädännöstä. Perussuomalainen Nuoriso vastustaa lakisääteisten sunnuntailisien poistoa.
Kulttuurissamme sunnuntai on yleinen lepopäivä, jonka tarkoitus on mahdollistaa vapaa-aika perheen ja läheisten kanssa. Sunnuntailisä on oikeudenmukainen kompensaatio poikkeuksellisesta työajasta. Emme halua siirtyä sellaiseen työelämään, jossa työntekijän arvo mitataan sillä, miten paljon hän on valmis uhraamaan elämäänsä ja hyvinvointiaan työnantajalle, toteaa PS-Nuorison puheenjohtaja Elias Rosengrén.
Kokoomus purkaisi koko työehtosopimusjärjestelmän
Esimerkiksi vuorotyötä tekeville sunnuntaikorvaukset ovat kohtuullinen korvaus vuorotyön haitoista. Sunnuntailisät ovat myös iso osa palkkaa erityisesti matalapalkkaisille työntekijöille. Lisäksi PS-Nuoriso huomauttaa, että jos sunnuntailisien lakisääteisyys poistettaisiin, olisi sen väistämättömänä seurauksena sunnuntailisien nakertaminen myös työehtosopimuksissa.
– Kokoomusnuoret väittävät haluavansa, että sunnuntailisistä sovittaisiin työehtosopimuksissa tai paikallisesti, mutta samaan aikaan kokoomuksen salaisena tavoitteena on nykyisen työehtosopimusjärjestelmän purkaminen, huomauttaa PS-Nuorison hallituksen jäsen Jonni Levaniemi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sunnuntailisät Elias Rosengrén PS-Nuoriso Jonni Levaniemi työehtosopimukset Elinkeinoelämän keskusliitto vapaa-aika lainsäädäntö työelämä kokoomusnuoret Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Paikalliseen sopimiseen suuri loikka -”Perussuomalaisille oli kynnyskysymys myös se, että yleissitovuudesta pidetään kiinni”

Miljonääri maksoi 191 Kokoomusnuorten jäsenmaksua – järjestön sisäinen kohu johti johtajien eroon
Kokoomusnuoriin kuuluva miljonääri maksoi vuoden 2025 lopulla 191 jäsenmaksua kahdeksaan eri paikallisyhdistykseen. Maksut ovat herättäneet epäilyjä siitä, että tarkoituksena on ollut kasvattaa keinotekoisesti tiettyjen yhdistysten jäsenmäärää.

SDP, keskusta ja kokoomus sivuuttivat turvallisuushuolet Jyväskylässä – katso, ketkä tunnetut valtuutetut tyrmäsivät perussuomalaisten esityksen
Jyväskylän kaupunginvaltuuston enemmistö torjui perussuomalaisten esityksen, jolla olisi pyritty turvaamaan kansallinen turvallisuus ja sähkön riittävyys Jyväskylän datakeskushankkeessa. Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n muodostama enemmistö kaatoi järkevän ponnen murskaluvuin 42–18.

PS-Nuoriso: Suomalainen maksaa Espanjan laskun – SDP ihannoi, kokoomus mahdollisti
SDP havittelee sosialistista utopiaa ja kokoomus EU-liittovaltiota. Kummankaan prioriteettilistan kärjessä ei ole suomalainen veronmaksaja, muistuttaa Perussuomalainen Nuoriso.
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












