Artikkeli kuva

SU

Tynkkynen EYC:n hallitukseen – “Euroopassa sataa nyt jytkyjä, ja on kaikkien populistien tehtävä voimistaa niitä”

04.12.2016 |22:57

Sebastian Tynkkynen valittiin lauauntaina Perussuomalaisten Nuorten eurooppalaisen kattojärjestön (European Young Conservatives, EYC) hallitukseen. Hallitukseen valittiin jäseniä myös esimerkiksi Britannian ja Puolan pääministeripuolueiden nuorisojärjestöistä.

– Tuntuu valtavan etuoikeutetulta, että pääsee edistämään EU:n liittovaltioprojektin hautaamista ytimestä käsin. Nyt avautuu suoria yhteyksiä Euroopan johtaviin puolueisiin ja tämä mahdollisuus vaikuttaa käytetään hyväksi, kertoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

– Tarkoituksena on nostaa sykettä populistisissa ja konservatiivisissa verkostoissa, sekä samalla avata uusia keskusteluyhteyksiä, kuten tänä vuonna tehtiin Ranskan Kansallisen rintaman nuorisojärjestön kohdalla. Nämä nuoret ovat Euroopan tulevia johtajia ja osalla heistä on jo nyt paljon vaikutusvaltaa. Esimerkiksi kuusi viikkoa sitten Ranskassa tapaamani 26-vuotias Marion Le Pen sai kutsun äskettäin Yhdysvaltain presidentiksi valitulta Trumpilta tulla tiimiinsä. Euroopassa ja laajemminkin sataa nyt jytkyjä, ja on kaikkien populistien tehtävä voimistaa niitä, Tynkkynen päättää.

Brysselissä parhaillaan meneillään olevaan EYC:n kongressiin saapui edustajia yli 20 maasta. Uudesta hallituksesta äänestettiin lauantaina keskipäivällä. EYC:n puheenjohtajana jatkaa Keti Mamulashvili.

Tynkkysen puheenjohtajakausi Perussuomalaisissa Nuorissa päättyy 31. joulukuuta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää