

PS: Työtulo- ja eläkeverotusta kevennettävä – työnteon tulee olla taloudellisesti kannattavampaa kuin sosiaalietuuksien varassa eläminen
Eduskunta äänesti tänään vuoden 2019 tuloveroasteikosta. Perussuomalaiset esittivät, että hallitus ryhtyy viivytyksettä laskemaan keskituloisten palkansaajien verotusta niin, että se lähenee Ruotsin tasoa, jossa verotus on merkittävästi pienempää keskituloisilla.
Perussuomalaisten esitys kaatui äänestyksessä selvin numeroin.
– Palkansaajan käteen jäävän tulon määrällä on merkittävä vaikutus kotimaiseen kysyntään ja sitä kautta työllisyyteen. Tämä olisi ollut tärkeä teko suomalaiselle ostovoimalle.
Keskituloisille kevyempi verotus
Ruotsissa verotus on selkeästi kevyempää keskituloisille. 40-60 000 euroa vuodessa tienaavilla palkansaajilla ero on suurin: heitä verotetaan useita prosenttiyksikköjä ankarammin Suomessa. Keskituloiselle ruotsalaiselle jää jopa 200 euroa kuukaudessa enemmän käteen.
Perussuomalaiset olisivat laskeneet verotusta alkuun 300 miljoonalla eurolla. Sen jälkeen veroalennukset olisi sidottu työllisyysasteen kasvuun.
– Työllisyysasteen nostamisessa keskeistä on työn ensisijaisuuden ja kannattavuuden korostaminen suhteessa sosiaalietuuksiin. Vaadimme, että työnteko tulee tehdä kaikissa tilanteissa sosiaalietuuksien varassa elämistä taloudellisesti kannustavammaksi sekä verotusta keventämällä että kannustinloukkuja purkamalla.
Eläkeläisille enemmän käteen
Lisäksi perussuomalaiset haluavat vaihtoehtobudjetissaan korjata epäkohdan, jossa saman suuruisesta eläketulosta on joutunut maksamaan suuremman veron kuin vastaavasta palkkatulosta.
Eläkkeiden verotus on kireämpää noin yli 1300 euron kuukausieläkkeestä alkaen. Räikein ero on 1 700 euroa eläkettä saavilla, jotka maksavat noin 40 euroa kuussa enemmän veroa kuin vastaavasta palkkatulosta.
Perussuomalaisten esityksestä äänestettiin viime viikolla, mutta se kaatui niin ikään selvin lukemin.
– Perussuomalaiset halusivat korjata tämän vääryyden. Esityksemme olisi nostanut eläkeläisten käteen jäävän tulon määrää ja vahvistaisi siten kulutusta sekä vähentäisi muun muassa toimeentulotuki- ja asumistukimenoja.
Loppu veronkorotuksille
Perussuomalaiset täsmentävät, että alle 1 300 euron kuukausieläkkeiden verotukseen, joka on työtuloa kevyempää, he eivät koskisi.
– Aloitteemme koski nimenomaan sitä osuutta, jossa eläkeläinen maksaa enemmän. Varjobudjettimme lupaus on, että kenenkään verotus ei kiristy vaan päinvastoin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta paketti asumiskustannusten alentamiseen – sähkön siirtohinnat kuriin, kiinteistöveron alarajoja alas, lämmityspolttoaineiden veronkorotukselle stoppi

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti jakaa yhteisiä varoja omalle kansalle: Säästöjä haittamaahanmuutosta, ei suomalaisilta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Ihmisillä oltava varaa liikkua työn perässä – keskituloisten verotusta kevennettävä

Halla-aho: ”Päättäjien pitää pystyä tukkimaan täysin turhia mustia aukkoja taloudessa, joista maahanmuutto on se ilmeisin”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














