

Matti Matikainen
Puhemiehen ratkaisu istuntotauon keskeyttämispyyntöön
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ilmoittaa, ettei istuntotaukoa keskeytetä. Hän muistuttaa myös, ettei eduskuntaa edustava puhemies voi taipua painostukseen.
Puhemiehen ratkaisu on luettavissa eduskunnan sivuilta:
”Perjantaina 14.7.2023 oppositioon kuuluvien eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat lähettäneet puhemiehelle sähköpostiviestin, jossa puhemiestä on pyydetty keskeyttämään eduskunnan istuntotauko ja kutsumaan eduskunta koolle käsittelemään pääministerin ilmoitusta. Ilmoituksen aiheena olisivat hallituksen ministereiden kannanotot ja luottamus sekä hallituksen toimintakyky.
Ennakkotapausten valossa istuntotauon keskeyttäminen on hyvin harvinainen toimenpide, jonka kynnys on korkea. 60 vuoden aikana näin on toimittu vain seitsemän kertaa. Eduskuntaa ei ole saamani selvityksen perusteella koskaan kutsuttu koolle istuntotauon aikana opposition aloitteesta.
Oppositioryhmien pyyntö liittyy tulkintani mukaan yhden ministerin vuosia aiemmin kirjoittamiin kommentteihin blogissaan ja internetin keskustelupalstalla sekä niistä nyt käytävään julkiseen keskusteluun. Näkemykseni mukaan asia ei rinnastu kiireellisyydeltään ja yhteiskunnalliselta merkittävyydeltään niihin syihin, joiden vuoksi eduskunta on aiemmin kutsuttu koolle istuntotauon aikana.
Eduskunnalla on suvereenina toimijana oikeus päättää omasta työskentelystään. Mikäli enemmistö kansanedustajista (ryhmiensä välityksellä) ilmaisisi toivovansa koolle kutsumista, parlamentarismin ja demokratian yleiset periaatteet puoltaisivat pyyntöön suostumista riippumatta siitä, minkä arvion puhemies tekee asian merkittävyydestä. Nyt näin ei kuitenkaan ole. Parlamentaarinen enemmistö ei ole pyyntöön yhtynyt.
Totean, että oppositioryhmät eivät aluksi pyrkineet edistämään asiaansa lähestymällä suoraan puhemiestä vaan esittämällä puhemiehen toimintaa koskevia vaatimuksia sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Tulkitsen tätä niin, että tarkoituksena oli luoda arvovaltakonflikti puhemiehen kanssa ja pyrkiä julkisuuden painetta hyödyntäen ohjaamaan puhemiehen päätöksentekoa haluttuun suuntaan. Puhemies ei voi taipua ulkoiseen painostukseen, koska hän edustaa eduskuntaa ja puolustaa sen riippumattomuutta.
Harkintaani ovat siis vaikuttaneet ennakkotapaukset, yleiset parlamentaariset periaatteet sekä arvioni pyynnön taustalla olevan asian kiireellisyydestä ja merkittävyydestä. Edellä olevan perusteella olen eduskunnan työjärjestyksen 3§:n puhemiehelle asiassa antamin valtuuksin päättänyt olla kutsumatta eduskuntaa jatkamaan 28.6.2023 keskeytettyjä valtiopäiviä.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää