

PS ARKISTO
Puoluesihteeri Grönroos: Koronakriisi ei hiljentänyt vaatimuksia halpatyövoiman maahantulon lisäämisestä – ”Tarvitsemme kuntapäättäjiä, jotka asettavat etusijalle suomalaisen työn ja yrittämisen”
Vappu on erityisesti työväestön juhlapäivä ja perussuomalaiset on suomalaisen työn ja yrittämisen puolue. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo vappupuheessaan, että suomalaista yrittäjää rasittaa etenkin kohtuuton verotus. – Mitä enemmän julkisia varoja käytetään turhaan, toissijaiseen ja jopa suomalaista yhteiskuntaa vahingoittavaan toimintaan, sitä enemmän varoja joudutaan keräämään pois niin yrittäjältä kuin kaikilta kuluttajilta.
Suomi ja maailma ovat poikkeuksellisten olojen keskellä. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo vappupuheessaan, että poikkeusolot tuovat jatkossakin monenlaisia rajoitteita elämään.
– Kriisin talouteen osuvia laskuja maksetaan vielä pitkään. Suomalaisten luottamus talouteen on pudonnut alemmaksi kuin kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin aikaan. Tilanne on huolestuttava.
Vappu on erityisesti työn ja työväestön juhlapäivä. Perussuomalaisten ajatusmaailma kiteytyy iskulauseeseen: Ensin suomalainen työ ja yrittäminen – jos aikaa ja rahaa jää, niin vasta sitten maailmanparantaminen.
– Suomalainen työ ja yrittäminen eivät ole nykymaailmassa enää itsestäänselvyys. Kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän avoimien rajojen ja ulkomaisen halpatyövoiman maahantulon edistämisen kannalla. Perussuomalaiset on ainoa oikea työväenpuolue, Grönroos sanoo.
Halpatyövoima käy veronmaksajan kukkarolle
Edes koronakriisi ei ole hiljentänyt vaatimuksia halpatyövoiman maahantulon lisäämisestä. Grönroos varoittaa, että uhkana on päinvastoin se, että kriisin varjolla pyritään helpottamaan ulkomaisen halpatyövoiman saatavuutta, joka heikentää suomalaisen duunarin työmarkkina-asemaa ja käy suomalaisen veronmaksajan kukkarolle.
– On häpeämätöntä, että samaan aikaan kun sadattuhannet suomalaiset joutuvat yt-neuvottelujen ja lomautusten piiriin, huudetaan Suomessa olevan huutava pula ”huippuosaajina” ja ”avainhenkilöinä” markkinoiduista matalapalkka-alan työntekijöistä. Kotimaista työvoimaa löytyy, kunhan työehdot ovat kunnossa. Matalapalkka-alojen palkat pysyvät sitä matalampana, mitä helpompi ulkomailta on palkata työvoimaa.
Perussuomalaiset on suomalaisen työn ja yrittämisen puolue. Grönroos sanoo, että suomalaista yrittäjää rasittaa etenkin kohtuuton verotus.
– Mitä enemmän julkisia varoja käytetään turhaan, toissijaiseen ja jopa suomalaista yhteiskuntaa vahingoittavaan toimintaan, sitä enemmän varoja joudutaan keräämään pois niin yrittäjältä, kuin kaikilta kuluttajilta.
Kansa jakaa perussuomalaisten käsitykset
Kuntavaalit järjestetään vajaan vuoden kuluttua. Grönroos sanoo, että koronasta huolimatta perussuomalaisten tulee kiihtyvään vauhtiin jatkaa valmisteluja vaalien suhteen.
– Meillä on vankka kannatus kansan keskuudessa ja kansa jakaa käsityksemme, oli kyse sitten maahanmuutosta tai ilmastopolitiikasta. Teemme joka päivä parhaamme sen puolesta ja olemme tämän luottamuksen arvoisia.
– Kuntavaaleissa pärjäämisessä ei vankka valtakunnantason kannatus kuitenkaan yksin riitä. Kannatus ei realisoidu valtuustopaikoiksi ilman laajoja ehdokaslistoja, jotka täytyy rakentaa joka kuntaan erikseen. Saadaksemme poliittisen painoarvomme mukaisen edustuksen kuntien ja kaupunkien päätöksentekoon, tarvitsemme tuhansia ehdokkaita. Työ ehdokaslistojen kokoamiseksi on rankka, mutta työ on palkitsevaa, sillä kannatus ajamallemme politiikalle on valtava.
Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus tärkeintä
Grönroos painottaa, että nyt, kun jaettavana on vain niukkuutta, on tärkeämpää kuin koskaan, että perussuomalaista näkökulmaa saadaan vahvasti mukaan kuntien päätöksentekoon.
– Tarvitsemme kuntapäättäjiä, jotka asettavat etusijalle suomalaisen työn ja yrittämisen. Tarvitsemme kuntapäättäjiä, joille suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus on yhteiskunnan tärkein prioriteetti.
– Nyt on aika harkita vakavasti kuntavaaleissa ehdolle lähtemistä. Ehdolle lähtemistä on turha epäröidä. Tekemällä oppii. Paikkakunnan muilta perussuomalaisilta saa tukea ja apua. Ja jokainen ääni listalle on ääni Suomen ja suomalaisten puolesta. Jos olet valmis osallistumaan näihin talkoisiin, ota yhteyttä paikkakuntasi perussuomalaisten paikallisyhdistykseen tai ilmoita kiinnostuksesi puolueen verkkosivujen kautta. Tarvitsemme tuhansia uusia päättäjiä ja sinä voit olla yksi näistä. Hyvää vappua ja pysykää terveinä, Grönroos toivottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntapäättäjät koronakriisi suomalainen työ ja yrittäminen ulkomainen työvoima halpatyövoima Vappu Kuntavaalit ilmastopolitiikka perussuomalaiset Simo Grönroos talous maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Hallitus avaa työmarkkinoita ulkomaiselle halpatyövoimalle koronakriisin varjolla – ”Viljelijöitä höynäytettiin pahan kerran”

Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Halla-aho: ”Jos minä ostan suomalaisia tuotteita, ehkä suomalainen tuottajakin voisi palkata suomalaisia työntekijöitä”

Halla-aho vappupuheessaan: ”Julkisesta rahankäytöstä otettava löysät pois ja kaikki resurssit on tulevina vuosina sijoitettava suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamiseen”

Saksan ”koronahautomo” on ulkomaalaisten halpatyöntekijöiden teurastamo – globalisaation uhrialttarilla kansanterveys jää toiselle sijalle

Helsingin piirin tupaantulijaiset: Nuorennusleikkaus, paljon uusia someseuraajia ja listat täyteen kuntavaaliehdokkaita

Perussuomalaiset tähtää suurimmaksi kuntapuolueeksi: ”Meidän ei tarvitse tehdä temppuja ja miettiä joka aamu, että mitäköhän mieltä tänään kannattaisi olla”

Perussuomalaisten kuntavaalien ehdokasasettelu lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti: ”Hyviä tyyppejä kannattaa kaivaa esille”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










