

LEHTIKUVA
Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä
Hallitus haluaa muuttaa ulkomaalaislakia ja EU:n ulkopuolelta tulevien kausityöntekijöiden maahantuloa ja oleskelua koskevaa lakia väliaikaisesti koronakriisistä johtuen. Muutos esimerkiksi varmistaisi, että usea jo nyt merkittävästä kotimaisesta työttömyydestä kärsivä ala saisi ulkomaalaista halpatyövoimaa myös jatkossa.
Maataloudessa erityisesti satokaudella, marjan poiminnassa ja muissa vastaavissa tehtävissä ulkomaalaisten osuus työntekijöinä on erittäin korkea. Suurin osa näistä henkilöistä on kausityöntekijöitä. He tulevat maahan, tekevät työtä ja lähtevät maasta.
– He eivät kuormita sosiaaliturvaa ja palveluita, eivätkä jää maahan työn loppumisen jälkeen. He ovat pääosin työteliäitä ja kunnollisia ihmisiä, joista ei seuraa sosiaalisia ongelmia. Lähtömaita ovat esimerkiksi Ukraina, Valko-Venäjä, Thaimaa, Venäjä. Vähemmän ihmisiä tulee enää Baltiasta ja Puolasta, kansanedustaja Riikka Purra sanoo.
Perussuomalaiset eivät vastusta kausityöntekijöitä
Maataloudessa työskentelee Suomessa vuosittain 16 000 kausityöntekijää. 1 500 työntekijän tarve on arvioitu kriittiseksi maa- ja metsätalousministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen mukaan. Syy maahanmuuttajatyövoiman suurelle määrälle on alan vaatimaton palkkaus. Maaseudun työnantajaliiton ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen mukaan tuntipalkat liikkuvat noin 8,50 ja 11 euron välillä, opiskelijoilla vain 6 euroa.
– Perussuomalaisilla ei ole mitään kausityöntekijöitä vastaan. Ei, vaikka poliittiset vastustajamme joskus niin väittävät. Kausityöntekijä, jonka työpanoksesta on hyötyä ja josta saadaan veroja, on täysin eri asia, niin taloudellisesti kuin muiltakin osin kuin henkilö, joka jää maahan millä tahansa oleskeluluvalla ja kuormittaa sosiaaliturvaa ja palvelurakennetta yleensä yhtä paljon riippumatta varsinaisesta statuksestaan.
– Kausityöntekijöiden osalta maatalouden tilanne on vaikea, koska rajamme ovat suljettu. Esityksessä esitetään, että muilla aloilla lomautettuja ja työttömäksi jääviä työperusteisilla oleskeluluvilla asuvia ulkomaalaisia voitaisiin hyödyntää maatalouden kausityössä. Voimassa oleva ulkomaalaislainsäädäntö ei mahdollista tällaista alanvaihtoa ensimmäisessä luvassa mainitulta alalta toiselle ilman että henkilö hakee jatkolupaa. Tämän muuttaminen on tietysti järkevää, Purra myöntää.
Maassa jo suuri joukko työttömiä ulkomaalaisia
Purran mukaan järkevää olisi hyödyntää myös huomattavan alhaisesta työllisyydestä kärsiviä ei-työperäisen oleskeluluvan ja kansainvälisen suojeluaseman saaneita. Maassa on valtava ja yhä kasvava, ulkomaalaisten työttömien reservi. Koronaepidemia lisää merkittävästi myös suomalaisten työttömyyttä.
– Kiireellisesti annettu ja ilmeisen kiireessä valmisteltu hallituksen esitys on epäselvä. Yhtäältä siinä esitetään edellä käsittelemiäni järkeviä ja kannatettavia asioita. Toisaalta mukaan on ujutettu muita niin sanottuun työperäiseen maahanmuuttoon liittyviä perinteisiä hankkeita, joilla 1) ei pitäisi olla mitään tekemistä maatalouden satotyön tai muun juuri ulkomaalaista työvoimaa kaipaavien alojen kanssa ja 2) jotka eivät koskekaan jo maassa olevia ulkomaalaisia, vaan tulevaisuudessa saapuvaa tai saapuvaksi toivottavaa maahanmuuttoa, Purra ihmettelee.
– Esityksessä sanotaan, että koronatilanteen vuoksi haasteena on saada riittävästi työvoimaa myös rakennusalalle ja telakkateollisuuteen sekä kuljetusaloille. Kaikilla näillä aloilla on jo ilman koronaakin ollut merkittävää kotimaista työttömyyttä, puhumattakaan ajasta nyt.
Työhalukkuutta löytyy kotimaisesta työvoimasta
Purra muistuttaa, että samat ongelmalliset kannustinloukut koskettavat yhtä lailla ulkomaalaista, sen jälkeen kun hän on varmistanut maahan jäämisen.
– Työttömyysetuudet ja sosiaaliturvamme eivät kannusta ottamaan vastaan matalasti palkattua tai lyhytkestoista työtä, varsinkaan jos henkilö sijaitsee korkeiden asumiskustannusten alueella ja erityisesti, mikäli perheessä on lapsia. Palkka on liian alhainen sosiaaliturvaan nähden. Tai sosiaaliturva on liian korkea palkkaan nähden.
– Meillä on kohta Suomessa 320 000 uutta lomautettua tai työtöntä, edellisten työnhakijoiden lisäksi. Työhalukkuutta varmaankin löytyisi, jos hallitus toisi eduskuntaan lain, joka mahdollistaisi esimerkiksi kausityön tekemisen maatiloilla ilman, että sillä on vaikutuksia varsinaisesta työstä lomautuksen tai irtisanomisen perusteella saatavaan etuuteen, Purra esittää.
Hallitus vihjailee uusista maahanmuuttajista
Perussuomalaiset ovatkin tänään ehdottaneet kiireellistä tilapäistä lainsäädäntöä, jonka nojalla kausityön tekeminen huoltovarmuuden kannalta tärkeissä tehtävissä ei vuonna 2020 poista työttömyysetuuksia henkilöltä, joka on lomautettu tai irtisanottu töistään koronaepidemian vuoksi.
– Tällä tavoin kausitöiden houkuttelevuus myös suomalaisten silmissä kasvaa, ihmisten toimeentulo voidaan turvata, eikä maataloustyönantajille koidu ylimääräisiä palkkakustannuksia, jotka siirtyisivät tuotteiden hintoihin, Purra sanoo.
– On hienoa, että pääministeri Sanna Marin suhtautui ehdotukseemme positiivisesti. Toivomme, että hallitus ottaa esityksestämme kopin ja tuo pian eduskuntaan tämän mahdollistaman lainsäädännön.
Toinen hallituksen esityksen ongelma on, ettei se käsittele vain maassa jo olevia ihmisiä, vaan vihjaa myös uusista maahanmuuttajista.
– Nimenomaan vihjaa, sillä kohdat, joissa asiasta puhutaan, ovat hyvin lyhyitä ja sanomassaan epäselviä, Purra sanoo.
Suomalaisia lomautetaan ja joutuu työttömiksi
Eri alojen elinkeinojärjestöt ovat esittäneet perusteluja ulkomaisen työvoiman välttämättömyydestä eri toimialoilla. Perusteluissa viitataan toimialan ja tehtävien kriittisyyteen joko huoltovarmuuden tai alan yritysten elinkeinon ja toimeentulon vaarantumisen tai molempien kannalta.
– Perussuomalaisten mielestä on vastuutonta haluta maahan lisää ihmisiä, kun niin ulkomaalaisten kuin suomalaisten lomautukset ja työttömyys lisääntyvät merkittävästi.
Suomen rajojen on määrä olla koronaepidemian vuoksi kiinni. Eivät ne ole. Ne Suomen ulkomaanedustustot, jotka ovat auki, käsittelevät tälläkin hetkellä näiden niin sanottujen kriittisten alojen viisumi- ja oleskelulupahakemuksia. Komissio julkaisi muutama päivä sitten luettelon kriittisistä aloista, mutta kuten edellä sanoin, hallitus tulkitsee tätä laveasti, Purra toteaa.
– Nähtävästi kaikkia aloja, joissa on merkittävästi ulkomaalaisia työntekijöitä, voidaan hallituksen mukaan pitää kriittisinä, olipa syy alan korkealle ulkomaalaisedustukselle mikä tahansa. Perussuomalaiset taas on sitä mieltä, että päinvastoin tavoitteena pitäisi olla, että yksikään kriittinen ala ei voi nojata ulkomaalaiseen työvoimaan ja sen saatavuuteen.
Kiertää koronarajoituksia ja poikkeuslakeja
Esityksen perusteella siis myös muihin kuin jo maassa oleviin ulkomaalaisiin sovellettaisiin samoja ehtoja. Esityksessä sanotaan: ”Siltä osin kuin rajaliikenteen rajoituksista huolimatta maahan saapuu työvoimaa ulkomailta, nämäkin voisivat karanteenin jälkeen työskennellä kaikilla edellä mainituilla aloilla lupatyypistään riippumatta.”
– Esitys ei ole johdonmukainen hallituksen rajaliikenteen vähentämistä koskevan tavoitteen kanssa, vaikka siinä niin väitetään. Se on johdonmukainen tämän osalta ainoastaan esityksen siltä osin, kun kyse on jo maassa olevista henkilöistä. Mutta esitys koskee myös poikkeustilan aikana myönnettäviä uusia oleskelulupia ja viisumeita, myös muilla kuin oikeasti kriittisillä aloilla, kuten maataloudessa, Purra huomauttaa.
– Alojen määritteleminen kriittisiksi vain siksi, että niillä on paljon ulkomaalaisia, kiertää koronarajoituksia ja poikkeuslakeja. Tämä tehdään ennen kuin on edes yritetty etsiä keinoja saada työvoimaa maamme sisältä. Tätä ei voi hyväksyä.
Hallitus hamuaa lisää halpatyövoimaa
Perussuomalaisten mielestä esitys on kannatettava jo maassa olevien ulkomaalaisten osalta.
– Huomionarvoista kuitenkin on, että jos esitys koskisi vain heitä, se olisi jo itsensäkin mielestä turha. Siinä nimittäin sanotaan, että ”lisää työvoiman tarjontaa potentiaalisesti kymmenillä tuhansilla henkilöillä, mutta käytännössä työllisyysvaikutuksen voi odottaa jäävän joihinkin satoihin.”
– Muutaman sadan ihmisen takiako tässä nyt tehdään väliaikaista lakia näin kiireellä? Ei, kyse ei ole muutamasta sadasta maassa olevasta ulkomaalaisesta. Tavoite on helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä, Purra varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajaliikenne koronakriisi kausityöntekijät poikkeusolot lomautukset kolmannet maat työvoima suomalaiset halpatyövoima oleskelulupa Ulkomaalaislaki Riikka Purra Sanna Marin perussuomalaiset hallitus työttömyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta esitys tilapäiseksi laiksi: Huoltovarmuuden kannalta tärkeä kausityö ei vähentäisi kriisin aikana työttömyysetuuksia

Halla-aho korvaisi ulkomaalaisen kausityövoiman humanitaarisin perustein Suomeen saapuneilla maahanmuuttajilla: ”Huomattava ja täysin käyttämätön työvoimareservi”

Suomeen ei tarvita lisää halpatyövoimaa – monet työt katoavat ja maa on jo ennestään pullollaan niukasti koulutettuja, sanoo tutkija Samuli Salminen

Kokoomus hamuaa ohituskaistaa ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen – Huhtasaari: Valtion tehtävä ei ole omalla kustannuksellaan järjestää tietyille yrityksille halpatyövoimaa

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan

Tommi on turhaan etsinyt töitä jo kuusi vuotta: ”Suomessa ei ole mitään työvoimapulaa, vaan meillä on pulaa oikeista työpaikoista, joihin pitäisi työllistää suomalaisia”

Maahanmuutto romahti ja palautukset jäissä Ruotsissa – viraston väki muihin töihin

Halla-aho: ”Jos minä ostan suomalaisia tuotteita, ehkä suomalainen tuottajakin voisi palkata suomalaisia työntekijöitä”
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.
















