Mikäli kansalaisille olisi säännöllisesti kerrottu viimeiset 16 vuotta, kuinka veronmaksajan kustantamat menot kasvavat koko ajan nopeammin kuin tulot, ehkä he olisivat osanneet vaatia poliitikoilta suurempaa vastuuta, Riikka Purra sanoo mediakritiikissään.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa sunnuntaina puhunut puoluejohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa suomalaisen talousjournalismin tasosta – tai paremminkin siitä, ettei talousjournalismia juuri edes ole.

– Viime viikolla Helsingin Sanomissa ilmestyi kolumni, jonka idea ja otsikko oli, että talouden näkökulma lävistää nykyjournalismissa kaiken, ja tämä on ongelma. Itse näen, että Suomessa talouden näkökulma ei politiikassa lävistä juuri mitään. Yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu keskittyy lyhyeen hetkeen, yllättävään ja provosoivaan, tunteisiin ja tunnepitoiseen asioiden kehystämiseen, yksilön arvioon hänen omista, henkilökohtaisista lähtökohdistaan, hänen oikeuksiinsa. Yksilö ja tämän tunteet nostetaan kaiken yläpuolelle, hänen mahdollinen mielipahansa, hänen tarpeensa ja oikeutensa, hänen valintansa

– Se, kenellä on velvollisuus taata nuo yksilön oikeudet ja hänen elämänvalintojensa seuraukset, jätetään lähes aina konkretisoimatta, mutta kohde on helppo päätellä, sillä vaihtoehdot ovat vähissä: velvollisuus on valtiolla, jota kaikissa oloissa rahoittaa veronmaksaja. Yksilöä ei ole sidottu kansalaiseen tai suomalaiseen, vaan sama koskee käytännössä kaikkia, Purra sanoo.

Median analyyseissä rehottaa sosialismi

Valtiovarainministeri Purra toteaa, että median analyysit pohjaavat valtion eli veronmaksajien kaikkinaiseen vastuuseen huolehtia yksilöiden ja ryhmien saavutettujen etujen jatkumisesta, oikeuksien rahoittamisesta, velvollisuudesta yli muiden instituutioiden, kuten perheen, puhumattakaan yksilön omasta vastuusta omien elämänvalintojensa lähtökohtien ja seurauksien suhteen.

Purra toteaa, että veronmaksajien kaikkinaiseen vastuuseen pohjautuva ajattelutapa on läpeensä vasemmistolainen, suorastaan sosialistinen.

– Politiikan taloudesta viestiminen menee yleensä aina saman kaavan mukaisesti: Hallitus säästää jostakin kohteesta. Oppositio kritisoi hallitusta tästä. Media uutisoi kritiikin. Tämän jälkeen mediassa äänen saa päätöstä vastustava yksilö tai verorahoitteinen etujärjestö. Oppositiosta kannustetaan yksilöä tai verorahoitteista etujärjestöä. Media uutisoi kannustuksen. Hallitus vastaa kritiikkiin. Media uutisoi vastauksen, ja kertoo opposition ryöpyttäneen hallitusta. Totta kai ryöpyttää, jos ainoa hyväksytty hyvä on antaa lisää rahaa tai pitää kaikki ennallaan. Säästötoimen tarvetta ei välttämättä taustoiteta lainkaan; fokus ei irtoa yksilötasolta.

– Ministeri tai poliitikko, joka puolustaa toimenpidettä ja hallitusohjelmaa ja seisoo linjan takana anteeksipyytelemättä ja järkähtämättä, analysoidaan kylmäksi ja ylimieliseksi.

– Sama toistuu käytännössä jokaisen toimen kohdalla. Välillä yksilöiltä kysäistään, kuinka tyytymättömiä he ovat, kun hallitus nyt näin julmasti toimii. Tämän jälkeen mikrofoni osoittaa taas ministerin suuntaan, jolta kysytään, miltä tuntuu saada kritiikkiä, Purra sanoo.

Julkisesta taloudesta ymmärtäviä toimittajia vähän

Purra huomauttaa, että toisin kuin Helsingin Sanomien kolumnissa väitettiin, talous ei lävistä journalismissa tai julkisessa keskustelussa mitään.

– Tosiasiassa Suomessa ei juuri edes ole talouspolitiikan journalismia. Ne toimittajat, jotka sekä ymmärtävät julkisen talouden yksityiskohtia että kirjoittavat niistä, voitaneen laskea yhden käden sormin.

– Julkisesta taloudesta ja rakenteista kirjoittaminen ei ole seksikästä. Yksilö ja sen tunteet ovat seksikästä. Kolmekymmentä euroa pienemmästä sosiaalietuudesta ja sen aiheuttamasta kiukusta uutisoiminen toteuttaa median logiikkaa. Irrotettuna yksilöstä talouspuhe ei sitä tee. Miljoonat, sadat miljoonat, miljardit, whatever. Valtiolle poimittu euro ei rakasta eikä vihaa. Toisaalta hallituspoliitikko, joka yritetään saada pyytelemään anteeksi säästötoimia, on myös seksikästä. Jos hän ei pyydä, hän on julma, jos pyytää, hän on hävinnyt.

Rahaa sylkevää taikaseinää ei ole olemassa

Rahaa järjestelmään tulee ainoastaan veroista, ei taikaseinistä, Purra muistuttaa.

– Perussuomalainen maksaa kohtuullisia veroja mielellään, kunhan ne käytetään oikein ja järkevästi ja kunhan hän kokee itse hyötyvänsä työstään ja maksamistaan veroista. Tähän suuntaan hallitus todella kulkee. Mutta matka on pitkä.

– Mikäli Suomessa olisi julkista taloutta ja talouden ilmiöitä käsittelevää populaaria keskustelua ja journalismia, tilanne edessämme tuskin olisi näin paha. Mikäli kansalaisille olisi säännöllisesti kerrottu viimeiset 16 vuotta, kuinka veronmaksajan kustantamat menot kasvavat koko ajan nopeammin kuin tulot, ehkä he olisivat osanneet vaatia poliitikoilta suurempaa vastuuta.

Purra toteaa, että 9 miljardia euroa sopeuttavan hallituksen toimien arvostelu on jo liiankin helppoa.

– Mutta miksi suomalainen julkisuus on tällaista, niin sosialistista? Nimittäin kun kansa ei lainkaan samassa mittakaavassa ole. Miksi kansalaisten ja äänestäjien parissa paljon yleisempi työn, ahkeruuden, yksilön vastuun, kestävän talouden ja maalaisjärjen korostaminen näkyy julkisessa keskustelussa niin vähän? Mitä ihmeen individualismia sitä paitsi on se, joka nojaa kuitenkin kaikessa kollektiiviin, veronmaksajiin?

SUOMEN UUTISET