

LEHTIKUVA
Purra: Varainsiirtoveron keventäminen helpottaa työn perässä muuttamista
Hallitus esittää varainsiirtoverokantojen alentamista kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden osalta.
Tavoitteena on parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta vähentämällä varainsiirtoveron vaikutusta muuttamiseen ja tehdä kiinteistövarallisuuden luovutuksen varainsiirtoverotuksesta neutraalimpaa. Toimenpiteellä pyritään myös helpottamaan rakennusalan heikentynyttä suhdannetilannetta.
– Varainsiirtoveron merkittävä keventäminen on ennen muuta askel kohti tehokkaammin toimivaa kiinteistö- ja asuntomarkkinaa. Toivon myös työn perässä muuttamisen helpottuvan uudistuksen myötä. Esityksen on lisäksi tarkoitus helpottaa vaikeaa tilannetta rakennusalalla, valtiovarainministeri Riikka Purra toteaa.
Veroprosentteja takautuvasti
Hallituksen esityksessä kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee 4 prosentista 3 prosenttiin, asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveroprosentti laskee 2 prosentista 1,5 prosenttiin sekä muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa, mutta veroprosentteja sovelletaan takautuvasti hallituksen esityksen antamispäivästä 12.10.2023 alkaen tai sen jälkeen tehtyihin luovutuksiin.
Verohallinto palauttaa liikaa maksetun varainsiirtoveron korkoineen niille asiakkaille, jotka tekevät kauppoja loppuvuoden 2023 aikana ja suorittavat veron nykyisten säännösten mukaisesti.
Ensiasunnon verovapaus poistuu
Ensiasunnon ostajan ei ole tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Hallitus esittää ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapauden poistamista. Tällä osaksi rahoitettaisiin verokantojen alentamista.
Muutosta sovellettaisiin sen voimaan tulosta eli 1.1.2024 lähtien. Vuonna 2023 tehdyt ensiasuntojen kaupat ovat vielä verottomia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- arvopaperit kiinteistö- ja asuntomarkkinat ensiasunnot Varainsiirtovero Valtiovarainministeriö Riikka Purra Rakennusala työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkista taloutta pakko korjata, että hyvinvointijärjestelmä säilyy – Purra: ”Velkalaivaa käännetään hitaasti, mutta suunta on nyt oikea”

Valtiovarainministeri Purra: Hallitus toteuttaa työlinjaa – ”Että tässä maassa työn tekeminen kannattaisi ja että yrityksiin syntyisi uusia työpaikkoja”

Purra: Uudistukset Suomen yhteinen pelastusoperaatio – ”Enemmän työtä, kasvua ja sitä myötä hyvinvointia”

Purra: Hallituksen syliin sataa ja ryöppyää edellisten vuosien päätösten kuraa – ”Takana on vuosikausien piittaamattomuus veronmaksajan asemasta”

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Verotuksella ei tulisi luoda ylimääräisiä pidäkkeitä asunnon vaihtamiselle

Valtiovarainministeri Purra: Ensiasunnon ostajat lähtivät liikkeelle – markkinoilla on tarjontaa, hinnat alhaalla ja korot ovat laskeneet
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Jussi Halla-aho Suomen ja Venäjän suhteista: Mille pohjalle valtioiden suhteita voidaan rakentaa, jos sopimukset ja omat sitoumukset eivät merkitse venäläisille mitään?
Toisen maailmansodan ja Stalinin kuoleman jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi venäläisnäkemyksen mukaan erityissuhde. Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa taasen oli vallalla väärinkäsitys, jonka mukaan ”pystymme omalla käytöksellämme ja toiminnallamme manageroimaan Venäjää”. Nyt valtioiden välillä ei ole jäljellä mitään, minkä päälle rakentaa.