

LEHTIKUVA
Raatikainen: Vastaanottokeskukset valvontaan, lisää poliiseja kaduille
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen yleisen järjestyksen turvaamisesta.
Raatikainen viittaa vuodenvaihteessa Saksassa tehtyihin, organisoituihin hyökkäyksiin, joiden tekijät olivat ulkomaalaistaustaisia ja uhrit enimmäkseen naisia.
– Kyse ei näyttänyt olevan pelkästään sattumanvaraisesta iskusarjasta tai uudenvuoden riehakkuudesta vaan järjestäytyneestä toiminnasta eri kaupungeissa. Tuhansia ulkomaalaistaustaisia miehiä kokoontui yhteen ja jakautui kymmenien ryhmiin tekemään samantyyppisiä hyökkäyksiä suunnilleen samaan aikaan, Raatikainen huomauttaa.
Hyökkäyksiä suunniteltiin myös Suomeen
Sisäministeri Petteri Orpo myönsi, että Suomen keskusrikospoliisilla oli tiedustelutietoa, jonka mukaan samanlaisia hyökkäyksiä suunniteltiin myös Suomeen (Verkkouutiset 7.1.2016).
– Uudenvuoden vastaanoton aikaan Senaatintorilla oli ollut noin 2 000 irakilaismiehen joukko. Poliisin mukaan Helsinkiin saapui uuden vuoden viettoon turvapaikanhakijoita ympäri Suomea. Rautatieaseman asematunnelissa oli noin kello 23 aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa, Raatikainen sanoo.
– Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä henkilöitä ja jo alkuillasta otettiin useita henkilöitä kiinni poliisilain perusteella. Poliisille on ilmoitettu jälkeenpäin kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin.
Suomessa liian vähän poliiseja
Sisäministeri Orpo vahvisti Yle Radio 1:n haastattelussa, että uudenvuodenaattona Kirkkonummella kiinni otetut turvapaikanhakijat olisivat yllyttäneet Suomesta turvapaikkaa hakeneita vastaavanlaiseen häirintään kuin Saksassa. Poliisi otti Aavarannan vastaanottokeskuksesta kiinni kuusi irakilaismiestä epäiltynä julkisesta kehottamisesta rikokseen.
– Valtion perustehtäviin kuuluu vastata ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Poliisin resursseja ollaan vähentämässä, vaikka Suomessa poliisien määrä suhteessa väkilukuun on maailman pienimpiä. Asukasluvun kehitykseen suhteutettuna Ruotsissa, Tanskassa ja Irlannissa poliisimäärät ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Suomessa on 2000-luvulla ollut hieman yli 1,5 poliisia tuhatta asukasta kohti, ja suunta on ollut vähenevä, Raatikaista huolettaa.
– Muissa Pohjoismaissa poliisien määrä suhteessa väkilukuun on nousussa, kun Suomessa suunta on vakaa tai hieman laskeva. Muista Suomen kaltaisista maista Virossa on yli 2,5 poliisia tuhatta henkilöä kohti. Jotta poliiseja olisi yhtä paljon kuin esimerkiksi Ruotsissa, tarkoittaisi se noin 9 600 uuden poliisin palkkaamista.
Uusia iskuja saattaa tulla hyvinkin pian
Raatikaisen mielestä Saksan tapahtumissa kyse saattoi olla kokeilusta, jolla pyritään järkyttämään yhteiskuntarauhaa ja samalla testaamaan viranomaisten toimintavalmiuksia tulevissa vastaavissa iskuissa.
– Tällä kertaa Suomessa iskut kyettiin torjumaan, mutta on mahdollista, että uusia yrityksiä tulee hyvinkin pian. Suomessa on useita kaupunkeja, joissa on kymmeniä tai satoja turvapaikanhakijoiden ryhmiä. Jos nämä joukot saadaan mobilisoitua, Saksan tapahtumat voivat toistua. On täysin mahdollista, etteivät viranomaisten resurssit silloin riitä.
– On korkea aika, että viranomaiset alkavat toimia. Kaikkia vastaanottokeskuksia pitäisi voida valvoa tehokkaasti ja poliisien määrää lisätä huomattavasti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Haluaako Rinne yhä terveyspalvelut laittomasti maassa oleskeleville?

Savio: Poliisien työturvallisuus vastaanottokeskuksissa varmistettava

Puolustusministeri: Ei Tahrinin aukiota Suomeen

Nuorten tyttöjen ahdistelua peitelty Ruotsissakin – ruotsidemokraattien pelossa?

Ruoho: Lasten ja naisten turvallisuusuhkien vähättelyn on loputtava!

Saksassa kuohuu – mielenilmaukset riistäytyneet käsistä

Oinonen: ”Jos liikkuminen on turvallista, niin millä selitetään jatkuvat raiskaukset ja ahdistelut?”

Packalén turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista: ”Tilastot harhaanjohtavia”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













