

PS ARKISTO
Ranne: Lapsille ja nuorille ei pidä levittää epätoivon viestiä
Pohjoismaiden neuvoston varapresidentti, kansanedustaja Lulu Ranne osallistui Länsi-Pohjolan neuvoston teemakonferenssiin Grönlannin Qaqortoqessa. Konferenssin pääaiheena oli nuorten tulevaisuuden näkymät muun muassa ilmastonmuutoksen ja nuorten identiteetin näkökulmista Länsi-Pohjolan alueella.
Lulu Ranne käytti keskiviikkona kokouksessa Pohjoismaiden neuvoston puheenvuoron. Puheenvuorossaan Ranne toi esiin, että nuorilla tulisi olla mahdollisuus valita tulevaisuutensa ja korosti kaikkea toivoa ja mahdollisuuksia.
– Aikuisten tehtävänä on luoda nuorille mahdollisuus löytää oma polkunsa. Meidän aikuisten velvollisuus on tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta voimme taata lapsillemme tasapainoisen tulevaisuuden kasvaa ja kukoistaa täällä Pohjolassa.
Ranne painotti puheessaan, ettei lapsille ja nuorille pidä levittää epätoivon viestiä vaan korostaa sitä, että tulevaisuus on hyvä. Kestävä tulevaisuus edellyttää, että sosiaali-, talous- ja ympäristöpolitiikka ovat tasapainossa eikä lasten ja nuorten arki kärsi.
Omasta hyvinvoinnista pidettävä huolta
Ranteen mukaan vaikuttavia toimia on vaadittava siellä, missä ongelmat ovat, eikä vaatia pieniä maita kurjistamaan arkeaan.
– Länsimaiden pitää pyrkiä yhdessä vaikuttamaan suuriin päästäjämaihin. Esimerkiksi Kiinassa on rakenteilla 188 ja suunnitteilla 325 uutta hiilivoimalaa. Grönlannin luonto tai asumisolosuhteet eivät kohene, jos Pohjoismaat tai Eurooppa ajavat itseään alas. Tilanne paranee, kun me pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme ja osaamisestamme niin, että kykenemme tuottamaan ratkaisuja globaaleihin ongelmiin oikea-aikaisesti.
– Meidän on huolehdittava siitä, että maailmassa riittää juomakelpoista vettä ja viljelyskelpoista maata. Keskityttävä siihen, että lasten ja nuorten elämä ja arki on turvallista ja hyvää. Niin, että he jaksavat ja haluavat oppia koko ajan uutta, saavat parhaan mahdollisen irti koulusta, vapaa-ajasta, luonnosta ja liikkumisesta. Niin, että lapsista ja nuorista kasvaa hyvinvoivia ja työkykyisiä aikuisia, jotka haluavat hankkia omia lapsia, Ranne painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”

Ministerit eivät taaskaan vastanneet kysymyksiin EU:n tukipaketeista ja liittovaltiokehityksestä – hallitus ei suoraan suostu estämään edes vallansiirtoa EU:lle

Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”

Perussuomalaiset: EU taas suomalaisten kukkarolla – nyt ”ilmastosolidaarisuuden” nimissä

Ranne: Puhutaan sitten maahanmuutosta, verotuksesta, yrityspolitiikasta tai ilmastotoimista – kaikki nämä tekevät työn tekemisen ja yrittämisen kannattamattomaksi

Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”

Ranne: Pohjoismaiden neuvoston kahvikerhoilun ja halailun aika on ohi – ”Toimintaa on tehostettava ja lopetettava byrokratian taakse piiloutuminen”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













