
Ranskan aluevaalien toinen kierros kirvottaa kommentteja
Ranskan aluevaalien toinen kierros käydään sunnuntaina. Sosialistit ovat roiman vaalitappion vuoksi vetäytymässä lukuisilta alueilta, joissa he tulivat kolmanneksi konservatiivien ja eurovastaisen kansallisen rintaman jälkeen. Vaaleja on kommentoitu niin Ranskassa kuin Saksassakin.
Ranskan pääministeri Manuel Valls ilmoitti, että kansallisen rintaman vaalivoitto voisi ajaa Ranskan sisällissodan partaalle.
Sosialistien uhkapeliä
Sosialistit ovat vetäytymässä monelta alueelta, joissa he jäivät kolmanneksi. He ovat kehottaneet äänestäjiään äänestämään näillä alueilla konservatiiveja, jolloin kansallisen rintaman voittokulku voitaisiin pysäyttää.
Taktiikassa on kuitenkin omat riskinsä. Luovuttaminen voi antaa vaikutelman, että sosialistit ja konservatiivit ovat veistetty yhdestä puusta. Kansallinen rintama voidaan siten nähdä ainoana vaihtoehtona.
Saksan demarit syyttävät talouskuria
Saksan sosialidemokraattien puheenjohtaja Sigmar Gabriel kertoi, että kansallisen rintaman nousu johtuu Euroopan tiukasta talouskurista. Talouskuria on ponnekkaasti ajanut Euroopassa Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Gabriel kertoi aina varoittaneensa Merkeliä Ranskan talouskuriohjelmasta. Hänen mukaansa oli jo kaksi vuotta sitten selvää, että budjettikuri tulee nostamaan kansallisen rintaman kannatusta.
Hän paheksui konservatiiveja siitä, ettei Ranskan konservatiivit suostuneet jättäytymään pois vaalien toiselta kierrokselta alueilta, joissa he tulivat kolmansiksi.
Gabriel kuvasi kansallista rintamaa ”Euroopan viholliseksi”. Saksan sosialidemokraattien kannatus on viime aikoina laskenut.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.