Ranskan presidentti Emmanuel Macron on antanut maan muslimineuvoston johtajille 15 vuorokautta aikaa sitoutua tasavallan arvoihin, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo. Macron vaatii islamin olevan uskonto vailla politiikkaa. Lisäksi ulkomaiden sekaantuminen tulee kieltää islamin uskon asioissa.

BBC kirjoittaa kahdeksan muslimineuvoston johtajan suostuneen lisäksi muodostamaan kansallisen imaamineuvoston. Tämän neuvoston tehtävänä on nimetä akkredioituneet imaamit. Heidän tulee noudattaa eettisiä sääntöjä voidakseen toimia imaameina Ranskassa.

Islamin separatismi pois

Macron ilmoitti uusista toimista, jotta radikalismi kitketään pois jo muslimilapsista. Lapsille annetaan henkilötunnukset, joiden avulla valvotaan, että lapset käyvät koulua kotiopetuksen sijaan. Tätä uutta lakia rikkovat vanhemmat voidaan tuomita puolen vuoden vankeuteen ja suuriin sakkoihin.

Uskontoperusteinen uhkailu viranomaisia kohtaan kielletään niin ikään lailla. Lisäksi rangaistavaksi tulee sellaisen tiedon jakaminen, joka voi johtaa ihmisjahtiin. Ranskalaisopettaja Samuel Paty joutui tällaisen tiedonkeruun kohteeksi ja hänet mestattiin terroristien toimesta.

Henri Alakylä