Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rantanen hallituksen kyvyttömyydestä purkaa koronarajoituksia: ”Onko kyse enää taudinehkäisystä vai alkoholipolitiikasta?”

03.06.2021 |13:36

Kulttuuri- ja tapahtuma-ala järjesti tänään Mitta on täysi! -mielenilmauksen eduskuntatalon edustalla. Koronapandemian takia lähes kokonaan pysähtyneellä alalla on 120 000 ihmistä menettänyt työnsä ja toimeentulonsa. Myös ravintola-alalla on lähes 80 000 ihmistä, joiden työntekoon rajoitukset ovat vaikuttaneet. Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen vetoaakin hallitukseen koronarajoitusten välittömäksi purkamiseksi.

– Kun perusoikeuksia rajataan, on rajoitusten oltava välttämättömiä, oikeasuhtaisia ja tarkkarajaisia. Nyt kun koronaepidemia on höllentämässä otettaan, hallituksen pitäisi arvioida tilannetta jatkuvasti ja tehdä päätöksiä sen mukaisesti, Mari Rantanen kertoo.

Satojentuhansien toimeentulo vaakalaudalla

Helsingin yliopiston julkisoikeuden professori Toomas Kotkaksen mukaan Suomi voi rikkoa perusoikeuksia, jos koronarajoituksia pidetään yllä liian pitkään, vaikka epidemiatilanne ei sitä edellytä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan säätely on ollut pirstaleista ja epäjohdonmukaista. Sen mukaan erityisesti kulttuuri- ja tapahtuma-alaan sekä urheilutilaisuuksiin on hyvin pitkäkestoisesti kohdistunut merkittävästi muita aloja tiukempia rajoituksia.

– Vaa’assa on satojentuhansien ihmisten työ ja toimeentulo. On muistettava, että elinkeino-oikeus ja oikeus tehdä työtä ovat myös perusoikeuksia, Rantanen perustelee.

Onko kyse poliittisesta köydenvedosta?

Kansanedustaja Rantanen esittää, että tartuntojen ehkäisyyn on olemassa muitakin keinoja kuin täyskiellot tai kellonaikoihin perustuvat rajoitukset. Esimerkiksi poikkitieteellisessä TUPA-hankkeessa tutkittiin, kuinka hyvällä ilmahygienialla on mahdollista ehkäistä viruksen tarttumista.

– Ravintoloita ja sisätilatapahtumia olisi mahdollista avata laajemmin, kun huomiota keskitettäisiin ilman puhdistukseen, sekoittamiseen ja ilmanvaihdon tehostamiseen, Rantanen arvioi.

Hallituksen toimet koronarajoitusten suhteen ovat näyttäytyneet jopa sisäisenä kiistelynä. Kansanedustaja Rantanen epäilee, että kyse on poliittisesta köydenvedosta.

– Koronarajoitusten logiikka ei aukea enää edes hallituksen sisällä. Onko kyse enää taudinehkäisystä vai alkoholipolitiikasta? Rantanen kyseenalaistaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää