

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: ”Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”
Perussuomalaiset kyseenalaistivat tänään eduskunnan kyselytunnilla koronapassin tarpeellisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Monet Euroopan maat ovat jo luopumassa vastaavista käytännöistä ja avautuvat kokonaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvioikin, ettei rajoituksille saati koronapassille ole enää tarvetta.
– Enemmistö väestöstä on rokotettuja, eikä sairaalakapasiteetti ole uhattuna. Hallitus ajaa tästä huolimatta järeää uutta rajoitustoimea; koronapassia. Koronapassi aloittaa kansalaisten lajittelun rokotettuihin ja rokottamattomiin jopa julkisissa palveluissa, kuten uimahalleissa, totesi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
Käytännössä rokotepakko
Tavio arvioi lisäksi, että koronapassi murentaa terveystietojen yksityisyydensuojaa sekä tosiasiallisesti pakottaa ottamaan rokotuksen – jos siis ei tahdo jäädä yhteiskunnan ulkopuoliseksi. Todistuksen voisi saada myös tuoreella koronatestillä, mutta testaus maksaa jopa 200 euroa.
– Kysyn hallitukselta, onko ihmisten jyrkkä jaottelu rokotettuihin ja rokottamattomiin välttämätöntä maan sisäisellä koronapassilla?
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) käänsi vastauksessaan asian niin päin, että koronapassi olisi avain rajoituksista vapautumiseen alueilla, joissa on koronaryppäitä. Hallitus ei ole valmis avaamaan rajoituksia ennen kuin rokotuskattavuus on suurempi.
Jopa THL kyseenalaistaa
Tavio huomautti, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi poikkeuksellisen kovasanaisen lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle koskien koronapassia. THL sanoi pitävänsä erittäin kyseenalaisena sitä, että koronapassia kaavaillaan jo 12-vuotiaille lapsille. THL:n arvion mukaan koronapassi estäisi pahimmassa tapauksessa pienten lasten harrastustoiminnan.
– Tästä huolimatta hallitus on päättänyt esittää lasten asettamista eriarvoiseen asemaan estämällä lapsen pääsyn harrastuksiin tai sisäleikkipaikoille, jos hän on jostain syystä rokottamaton. Miksi rokottamaton lapsi ei ansaitse mielestänne yhtäläistä pääsyä leikkipaikalle?
Ministeri Kiuru käänsi tämänkin asian niin, että on nimenomaan lapsen etu vapautua rajoituksista, jos tällä on koronapassi. Heidän osaltaan Kiuru ei ottanut kantaa, joilla passia ei ole. Harrastuksiin päästäkseen pitää lapsen siis olla rokotettu, tai vanhempien pitää maksaa satojen eurojen edestä koronatestejä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lasten harrastukset koronapassi koronarokotukset Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koronarajoitukset koronapandemia koronatestit Eriarvoisuus sosiaali- ja terveysministeriö Yksityisyydensuoja kyselytunti rokotepakko lapset Ville Tavio Krista Kiuru perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava

Rantanen hallituksen kyvyttömyydestä purkaa koronarajoituksia: ”Onko kyse enää taudinehkäisystä vai alkoholipolitiikasta?”

Wihonen toivoo selkeämpää ohjeistusta tapahtuma-alan koronarajoituksiin ja -suosituksiin: ”Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat selkeää ohjeistusta”

Veikko Vallin tapahtuma-alan puolesta: Koronarajoitusten purkaminen on lähtenyt käyntiin epäreilulla tavalla

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana – Ranne: ”Eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään”

Nokka ei kauaa tuhissut: Belgiassa koronapasseissa tietomurto jo ennen niiden käyttöönottoa

Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?

Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen

Orpo uskoo koronapassin laajentamiseen, Purra ei: ”Poliitikoille helppo väline, jolla voidaan sanoa, että jotain on tehty”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













