Tagi: koronapassi

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus on vihdoinkin heräämässä todellisuuteen koronavirustilanteen kanssa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen. Ennen joulua hallitus päätti poistaa koronapassin käytöstä leviämisalueilla ”kohtalaisen ja korkean riskin” tilaisuuksista ja tiloista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maanantaina 20.12.2021 käsiteltiin eduskunnassa hallituksen esitystä tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Tartuntatautilakiin ehdotettiin väliaikaista uutta pykälää, jolla sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä voitaisiin edellyttää koronarokotusta. Rokotteista kieltäytyvältä hoitajalta voitaisiin viime kädessä keskeyttää palkanmaksu. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää piti asiasta monta puheenvuoroa arvostellen voimakkaasti esitystä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten mielestä pakkorokotukset eivät sovi Suomeen. Tasavallan presidentti ja useat asiantuntijat ovat kommentoineet samansuuntaisesti, puheenjohtaja Riikka Purra sanoo. Perussuomalaiset esittää sen sijaan otettavaksi käyttöön pikatestejä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen yrittäjien työmarkkinatuesta. Koronasta kärsivien yrittäjien työmarkkinatuki lakkasi kuun vaihteessa. Yrittäjät ovat tiedotusvälineissä ja yksityisissä yhteydenotoissa jakaneet huoliaan omasta toimeentulostaan. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 30.11: ”Monet pienyrittäjät ovat kauhuissaan tilanteesta, sillä työmarkkinatuki on ollut heidän lähes ainoa tulonlähteensä kriisin aikana.” – Korona on iskenyt varsinkin pienyrittäjien toimintaan tapahtuma-,...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomessa on käytössä väliaikaisena rajoituksille vaihtoehtoisena järjestelynä Kanta-palvelusta ladattava koronapassi. Kun tällaista järjestelyä käytetään, on välttämätöntä, että järjestelmä toimii ja passin saamiseen oikeutetut henkilöt sen tosiasiassa saavat. Kansalaispalaute paljastaa lukuisia ongelmia ja epäkohtia tässä. Asiasta kirjallisen kysymyksen tehnyt kansanedustaja Jani Mäkelä vaatii hallitusta korjaamaan epäkohdat.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Lupaavan alkusyksyn jälkeen Suomen koronatilanne on viime päivinä kääntynyt synkemmäksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen sanoi eilen Ylellä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin mitoittaa rajoitustoimet sen mukaan, miten tautitilanne alueellisesti kehittyy.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tänään käyttöön otetun koronapassin edellytyksenä on kaksi rokotusta, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne huomauttaa, että passi että ei lisää terveysturvallisuutta, koska ei ole varmuutta siitä, kuinka paljon rokotetut ja sairastaneet levittävät tautia.  Lue lisää >