

Riikka Purra (vasemmalla) ja Lulu Ranne Hämeenlinnassa Suomalainen ensin -kiertueella 5.12.2021. / MATTI MATIKAINEN
Purra: Pikatestit hoitoalalle, ei pakkorokotuksia
Perussuomalaisten mielestä pakkorokotukset eivät sovi Suomeen. Tasavallan presidentti ja useat asiantuntijat ovat kommentoineet samansuuntaisesti, puheenjohtaja Riikka Purra sanoo. Perussuomalaiset esittää sen sijaan otettavaksi käyttöön pikatestejä.
Eduskunta keskusteli tänään tartuntatautilain muuttamisesta esityksessä, jossa terveydenhuollon henkilökunnalle käytännössä määrättäisiin pakkorokottautuminen.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pani merkille, että kun sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru alkoi esitellä lakimuutosta, muut hallituksen ministerit lähtivät salista.
– He eivät ilmeisesti halunneet jäädä puolustamaan esitystä. Ei salissa paljon hallituspuolueiden kansanedustajiakaan ollut, Purra ihmettelee.
– Kyseessä on merkittävä esitys. Perussuomalaisten mielestä pakkorokotukset eivät sovi Suomeen. Tasavallan presidentti ja useat asiantuntijat ovat kommentoineet samansuuntaisesti, Purra sanoo.
Passi antaa väärän turvallisuudentunteen
Perussuomalaiset esitti pikatestejä otettavaksi käyttöön myös terveydenhuollossa.
– Rokotekattavuus on korkealla, passit ovat käytössä, mutta siitä huolimatta virus leviää ja tartuntamäärät kasvavat, Purra sanoi puheenvuorossaan.
– Koronapassi antaa väärän turvallisuudentunteen käyttäjälleen.
– Rokotteet ehkäisevät tehokkaasti vakavaa koronatautia, minkä vuoksi ne ovat suositeltavia, mutta valitettavasti tartuntaa ja tartuttamista ne eivät kykene estämään. Me haluamme, että virus ei leviäisi, ja siksi esitämme pikatestejä, Purra sanoi.
Purra kuvasi, että pikatestien puolesta on tänään liputtanut myös THL.
– Pikatestit olisivat paljon parempi tapa varmistaa se, että ihmisellä ei ole tartuntaa. Nekään eivät tietenkään ole sataprosenttisen varmoja, mutta kuitenkin toimivia ja hyväksi havaittuja.
Ministerikin toivoi pikatestausta
Purra kertoi, että kansanedustajillekin on tuotu pikatestit käyttöön ja niitä on suositeltu käytettäväksi joka aamu ennen eduskuntaan saapumista.
– Jos nämä toimivat eduskunnassakin, rokotteiden rinnalla, uskon, että niistä olisi enemmän apua sellaisilla paikoissa, joissa on vielä tarkempaa huolehtia siitä, että henkilöllä ei ole tartuntaa. Kuten siis hoitoalalla, Purra sanoi.
Ministeri Kiuru piti perussuomalaisten esitystä hyvänä ja toivoi, että pikatestaus saataisiin laajemmin käyttöön. Hän lupasi uusia linjauksia asiasta pian.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää huolissaan hoitajien riittävyydestä: Hoitajien pakkorokotukset saattaisivat johtaa sairaanhoidon kriisiytymiseen

THL samaa mieltä perussuomalaisten kanssa: Ei kannata koronapassia – Marinin hallituksen ministerien reaktio: Syvä hiljaisuus

Pääministeri Marin veivaa edestakaisin koronapassia – oikeustieteilijöiltä ja THL:lta passille täystyrmäys, usko loppui jo oikeusministeriltäkin

Mäenpää: Sote-alan pakkorokotuslaki kumottava

Mäenpää vaatii sote-alan pakkorokotuslakia kumottavaksi: ”Jo ennestään työntekijäpulasta kärsivän alan yhtäkkinen väheneminen vaarantaa potilasturvallisuuden”

Mäenpää oikeuskanslerille: Korona-ajan toimenpiteitä käytävä perusteellisesti läpi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













