Artikkeli kuva

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät ole poistuneet Espanjan Ceutasta. / LEHTIKUVA

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

11.08.2026 |09:41

Vakava siirtolaiskriisi uhkaa Eurooppaa edelleen, ja perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii kaikkia päätöksentekijöitä pitämään Suomen ja suomalaisten puolta. Hän korostaa, että Euroopan unioni tarvitsee yhteisen hätäjarruratkaisun, jotta jäsenmaat voivat tarvittaessa keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanoton. Hätäjarrua ovat vaatineet muiden muassa Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Italian pääministeri Giorgia Meloni, joten tukea löytyy jo niin sosiaalidemokraateista kuin oikeistopuolueistakin.

Schengen-alueeseen kuuluvana maana Espanjan tekemiä maahanmuuttopolitiikan virheitä ei voi Minna Reijosen mielestä vähätellä, sillä maassa vapaamielisesti linjattiin, että paperittomilla eli laittomasti maassa olevilla ihmisillä on mahdollisuus hakea oleskelulupaa. Laittomuuden tekeminen lailliseksi ei Reijosen mukaan ratkaise ongelmaa, vaan jättää rajan leväperäisesti auki kaikille, jotka haluavat hyödyntää eurooppalaista sosiaaliturvaa ja Schengen-alueella liikkumisen vapautta.

– Kukapa ei hyödyntäisi Espanjan viitoittamaa reittiä parempaan elintasoon? Se on sitten eri asia, katsommeko moista läpi sormiemme, ja minusta vastaus on yksiselitteinen ei. Espanjan on suojattava omat ulkorajansa ollakseen luottamuksen arvoinen Schengen-maa, Reijonen vaatii.

– Vaikka vasemmiston mielestä inhimillisyys kuinka kovin velvoittaisi ottamaan tänne kaikki halukkaat, niin rohkenen sanoa ääneen, että inhimillisyys velvoittaa ensisijaisesti pitämään huolta omistaan. Suomalainen sosiaaliturva kuuluu Suomen kansalaisille, ja tämän seikan tulee olla uusi päätavoitteemme sosiaaliturvan ja maahanmuuttopolitiikan uudistuksissa. Taloutemme ei kestä veronmaksajan rahan kylvämistä löysin rantein, eikä se ole oikeudenmukaistakaan.

PS ei sulje silmiään maahanmuuton ongelmilta

Perussuomalaiset on edelleenkin ainoa puolue, joka ei sulje silmiään maahanmuuton ongelmakohdilta. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen on esimerkiksi alkanut Ceutan vyöryn myötä valmistella sisärajatarkastusten palauttamista, jotta ne voidaan tarpeen mukaan ottaa käyttöön. Vasemmalta on sen sijaan absurdisti lähinnä huudettu apuun ilmastopolitiikkaa.

– Kuluvalla hallituskaudella läpi viedyt maahanmuuttopolitiikan kiristykset puhuvat perussuomalaisen politiikan puolesta, sillä niiden myötä korostetaan maahanmuuttajan omaa aktiivisuutta kotoutumisessa ja toimeentulossa sen sijaan, että tänne voisi vain tulla nautiskelemaan sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta, Reijonen kertoo.

– Vaikka kansallisella lainsäädännöllä pystymme paljoon, on ongelmiin puututtava myös Euroopan päätöksenteon tasolla. Suomen ja suomalaisten poliitikkojen on tuettava pyrkimyksiä säätää yhteinen hätäjarrumekanismi, jotta unionin maahanmuuttopolitiikka on uskottavaa. Meillä on jo hyvää kokemusta jaettavaksi Itärajan sulun myötä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Antikainen: EU:n otettava käyttöön hätäjarru rajoilla – Iranista ei tule vain ”tavallisia pakolaisia”

23.03.2026 |15:29
Suomen uutiset logo

Espanja kiihdytti itävaltalaisministerin mukaan ryntäystä Ceutaan omalla ”megamagneetillaan” – EU:n rajoille vaaditaan tiukempaa valvontaa ja turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmansiin maihin

07.08.2026 |09:21
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia

06.08.2026 |16:45

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää